RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 173
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Päivitetyt valtionosuuspäätökset vuodelle 2024
Khall 19.08.2024 § 143
Valtionvarainministeriö on 26.6.2024 tehnyt päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ja kuntien kotikuntakorvauksien korjaamisesta vuodelle 2024.
Päätöksen perusteluissa todetaan, että valtion vuoden 2023 talousarviossa kuntien yhdistymisen taloudelliseen tukeen ja valtionavustuksen vähentymisen korvauksiin sekä vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien yhdistymisavustuksiin oli varattuna yhteensä 11 000 000 euroa. Näistä määrärahoista valtaosa on jäänyt käyttämättä, ja jaetaan nyt kunnille. Toisaalta todetaan, että kunnilta hyvinvointialueiden rahoituksen pohjaksi siirtyvät kustannukset ovat tarkentuneet yhteensä 590 000 euroa aiemman valtionosuuspäätöksen pohjana olevia kustannuksia suuremmiksi, mikä puolestaan pienentää kunnille myönnettäviä valtionosuuksia. Valtionvarainministeriö korjaa myös kotikuntakorvauksen perusosan euromäärää. Uusi perusosa vuodelle 2024 on 7 880,65 euroa (aiemmin 7 459,25), jonka mukaiset kotikuntakorvaukset maksetaan elokuun maksuerästä alkaen.
Pöytyän kunnalle myönnetyt valtionosuudet vuodelle 2024 ovat uuden päätöksen myötä yhteensä 52 566 euroa aiempaa päätöstä suuremmat.
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään valtionosuuteen ei ole tullut Pöytyän kunnan osalta muutosta.
VM:n uuden päätöksen mukaiset valtionosuudet OKM:n vos huomioiden:
VOS | 12/2023 | 6/2024 |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus | 8 328 192 | 8 343 566 |
- josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus | 3 741 617 | 3 741 617 |
Kotikuntakorvaustulot | 792 620 | 837 398 |
Kotikuntakorvausmenot | -134 267 | -141 852 |
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus | 1 738 483 | 1 738 483 |
Opetus- ja kulttuuritoimi ja vapaa sivistystyö (OKM) | -707 856 | -707 856 |
|
|
|
Yhteensä | 10 017 172 | 10 069 738 |
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee valtionvarainministeriön päätökset valtionosuuksista tiedoksi eikä hae päätöksiin muutoksia.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Khall 23.09.2024 § 173
1/02.05.01.01/2024
Vastuu opetustoimen rahoituksesta ja koulujen rakentamisesta jakautuu valtion ja paikallisten koulutuksen järjestäjien kesken. Valtio osallistuu opetustoimen palveluiden rahoitukseen valtionosuusjärjestelmän kautta. Esi- ja perusopetuksen valtionosuusjärjestelmä muodostuu valtionvarainministeriön hallinnoimasta peruspalvelujen valtionosuudesta ja esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvauksista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimasta opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on 2.9.2024 antanut päätöksen opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024 (VN32387/2023OKM28). Päätöksessä on korjattu kuntien valtionosuuden määrää opetuksen ja koulutuksen järjestäjien osalta perustuen OKM:n aiemmin antamaan päätökseen.
Pöytyän kunnan osalta uuden päätöksen mukainen valtionosuus kuluvalle vuodelle on -689 852 euroa. Aiempaan päätökseen verrattuna kunnan valtionosuus on 18 004 euroa suurempi.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnahallitus merkitsee opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta tiedoksi eikä hae päätökseen muutosta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |