Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 31


Liite 1 Auranmaan opiston toiminnan järjestämistä koskeva sopimus

 

Kansalaisopiston nimenmuutosasia / Auranlaakson kansalaisopiston toiminnan järjestämistä koskeva sopimus

 

Auranlka 10.10.2023 § 25 

 

 

Kevättalvella 1969 seutukunnallamme käynnistettiin konkreettiset toimet jo aiemmin pohdinnoissa olleen kansalaisopiston perustamiseksi. Alun alkaen oppilaitoksen toiminta-alueeksi kaavailtiin seitsemää kuntaa: Aura, Karinainen, Marttila, Oripää, Mellilä, Pöytyä ja Tarvasjoki. Marttilan jäätyä pois kuuden kunnan edustajat kokoontuivat huhtikuun 2. päivänä 1969 Pöytyän kunnantalossa Riihikoskella. Kokous päätti yksimielisesti esittää kuntiensa valtuustoille, että perustettaisiin mainittujen kuntien yhteinen oppilaitos, jonka nimenä olisi ”Auranlaakson kansalaisopisto” ja kotipaik-kana Karinainen. Edelleen hyväksyttiin valtuustoille toimitettavaksi kuntien välinen sopimusmalli opistoon liittymisestä ja kustannusjaosta sekä opiston ohjesääntö ja työohjelma. Kuntia pyydettiin tekemään päätöksensä uuteen oppilaitokseen liittymisestä 15. huhtikuuta 1969 mennessä.

 

Virallisesti Auranlaakson kansalaisopisto perustettiin Opetusministeriön kesällä 1969 tekemällä päätöksellä. Sen mukaisesti oppilaitoksen toimia-lueeksi muodostui Karinainen, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Kotipaikaksi tuli Karinainen. Syksyllä 1970 kuntakenttä laajeni Auran tullessa mukaan opistoon. Opetusministeriön vahvistus Auran liittymiseksi kansalaisopis-toon saatiin elokuussa 1970. Kuntakentässä tapahtuneista muutoksista huolimatta oppilaitoksessa ei ole tehty nimenmuutoksia sen perustamisen jälkeen. 

 

Vuosikymmenten kuluessa lukuisat muut kansalais- ja työväenopistot Suomessa ovat muuttaneet nimeään. Osa nimenvaihdoksista on liittynyt uusien alueopistojen perustamiseen, mutta nimipäivityksiä on tehty muu-tenkin. Varsin yleinen menettely näyttää olleen “kansalaisopisto” ja “työväenopisto” -sanoista luopuminen opiston nimessä ja niiden korvaa-minen lyhyemmällä “opisto” -sanalla.  

 

Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan iltakouluissa nousi keväällä 2023 esille ajatus oppilaitoksemme nimen uudistamisesta. Ensinnäkin katsottiin, että termi “Auranlaakso” olisi aika korvata seutukuntamme nimikkeeksi paremmin vakiintuneella “Auranmaa” -sanalla. Nimen “Auran-laakso” on todettu aiheuttaneen myös jonkin verran sekaannusta, onhan Kaarinassa sen niminen kaupunginosa. Auranlaakso on Kaarinan pohjoisin kaupunginosa, joka rajautuu etelässä Littoisiiin, pohjoisessa Turkuun ja idässä Lietoon. Hämeen valtatien ja Turun kehätien risteyksen tuntumassa Kaarinassa sijaitsee myös perusopetusta luokille 1 - 6 antava Auranlaak-son koulu.

 

Johtokunta on katsonut aiheelliseksi ottaa nimenmuutosasian esille tulevis-sa kokouksissaan. Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan pohdin-noissa esille nousseita uusia nimiehdotuksia ovat olleet lähinnä Auranmaa-opisto ja Auranmaan opisto.

 

Päätettäessä kansalaisopiston nimiasiasta ei asian käsittelyssä katsota olevan varsinaisia asianosaisia, joita tulisi kuulla siten kuin hallintolain 34 §:ssä säädetään asianosaisen kuulemisesta. Valmistelussa tulee sen sijaan noudatettavaksi hallintolain 41 §:n säännös vaikuttamismahdolli-suuksien varaamisesta asiaan osallisille. Säännöksen taustalla on pe-rustuslaista tuleva velvoite edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yh-teiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan pää-töksentekoon. Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyt-tämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla.

 

 Auranlaakson kansalaisopiston johtokunta päätti kokouksessaan 6.9.2023, että se järjestää yleisen kuulemistilaisuuden opiston nimenmuutoksesta. Kuulemistilaisuus järjestettiinkin johtokunnan em. päätöksen mukaisesti kansalaisopiston tiloissa torstaina 21.9.2023 klo 14 - 16. Asiaan liittyviä kommentointeja oli mahdollista lähettää myös sähköpostitse oppilaitoksen rehtorille. Tilaisuudesta tiedotettiin ennakolta kuntien verkkosivuilla, oppi-laitoksen www-kotisivuilla sekä Auranmaan Viikkolehdessä. Kuulemistilai-suus ei herättänyt yleistä kiinnostusta, mutta ennen sen järjestämistä reh-torille tuli kyllä sähköpostitse muutama nimenmuutosta koskeva kommen-tointi. Kukaan ei vastustanut opiston nimen muuttamista. Yksimielisesti uuden nimen alkuosaksi ehdotettiin termiä “Auranmaan” ja jälkiliitteeksi esi-tettiin opistoa, Opistoa sekä kansalaisopistoa.                

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saadun ohjeistuksen mukaan Kyseessä on ylläpitämisluvan muuttamista koskeva asia (so. ylläpitämisluvassa mainitun kansalaisopiston nimenmuutos), joten kokonaan uutta lupaa ei tarvitse hakea.

Ministeriö pyytää tekemään nimen muuttamisesta vapaamuotoisen hakemuksen liittäen siihen pöytäkirjanotteen Pöytyän kunnan tekemästä lainvoimaisesta päätöksestä (ml. mistä lukien muutoksen olisi tarkoitus tulla voimaan). Sopimuskuntien osalta tarvittaisiin myös pöytäkirjanotteet, joista ilmenee heidän kantansa ylläpitäjän (eli Pöytyän kunnan) esitykseen kansalaisopiston nimen muuttamiseksi (hallintolain 34 § asianosaisen kuulemisesta).

Luvan muuttamista koskeva päätös on maksullinen (opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opetus- ja kulttuuriministeriön maksullisista suoritteista 1222/2022): liitetaulukon kohta 8) Vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitetun oppilaitoksen ylläpitämisluvan muuttaminen, kun kysymys on oppilaitoksen nimenmuutoksesta 215 €, L vapaasta sivistystyöstä (632/1998) 4 §.

Hakemuksen voi toimittaa opetus- ja kulttuuriministeriön kirjaamoon sähköpostitse (kirjaamo.okm@gov.fi) tai postitse osoitteeseen opetus- ja kulttuuriministeriö, PL 29, 00023 Valtioneuvosto.

 

Päätösehdotus Kansalaisopiston johtokunta esittää Pöytyän sivistyslautakunnalle, että se ryhtyy asian vaatimiin toimenpiteisiin Auranlaakson kansalaisopiston nimen muuttamiseksi muotoon “Auranmaan opisto”. Luontaisinta sekä päätöksen-tekoprosessin etenemisen että oppilaitoksen toiminnan kannalta on, että uusi nimi otetaan käyttöön uuden lukuvuoden käynnistyessä eli ajankoh-dasta 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Sivltk 15.11.2023 § 103 

 

Auranlaakson kansalaisopiston johtokunta on käsitellyt oppilaitoksen nimen muuttamista koskevaa asiaa edellä esitetyn mukaisesti. Osana käsittelyä on oppilaitoksen toiminta-alueen asukkaille ja muille kiinnostuneille järjestetty mahdollisuus näkemystensä esittämiseen ja valmisteilla olevaan asiaan vaikuttamiseen (KuntaL 410/2015 22 §).

 

Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan esityksen pohjalta on sivistyslautakunnan käsittelyä varten valmisteltu oheismateriaalina oleva luonnos Opetus- ja kulttuuriministeriölle lähetettäväksi hakemukseksi. Osana valmistelu- ja päätöksentekoprosessia huomioitavaksi tulee edelleen Auranlaakson kansalaisopiston sopimuskuntien kuuleminen (HallintoL 434/2003 34 §). Oppilaitoksen ylläpitäjänä toimii voimassa olevan, Opetusministeriön 12.12.2008 vahvistaman muutetun ylläpitämisluvan mukaisesti Pöytyän kunta, sopimuskunnat ovat Auran, Marttilan ja Oripään kunnat.

 

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain 632/1998 4 §:ssä tarkoitetussa, Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä myönnettävässä vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitämisluvassa määrätään ylläpitäjää ja oppilaitosta koskevien tietojen lisäksi oppilaitoksen koulutustehtävä, opetuskieli sekä tarvittaessa erityinen koulutustehtävä ja muut koulutuksen järjestämisen ehdot. Muutoksista ylläpitämislupaan päättää Opetus- ja kulttuuriministeriö.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön maksullisista suoritteista annetun asetuksen 1222/2022 mukaan on oppilaitoksen ylläpitämisluvan muuttamista koskeva päätös maksullinen. Vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitämisluvan muuttamista koskevasta päätöksestä perittävä maksu, kun kyseessä on oppilaitoksen nimenmuutos, on 215 €.

 

Pöytyän kunnan hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää asioista, joita ei laissa, asetuksessa tai säännössä ole säädetty muun toimielimen ratkaistavaksi. Sivistyslautakunta vastaa koulutuksen järjestäjälle lailla tai asetuksella säädetyistä tehtävistä kunnassa (hallintosääntö 32 §).

 

Valmistelija sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

1) saattaa Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan 10.10.2023 § 25 esityksen sekä sivistyslautakunnan 15.11.2023 § 103 esityksen ja oheismateriaalina olevan hakemusluonnoksen hallintolain 434/2003 § 34 mukaista kuulemista varten tiedoksi Auranlaakson kansalaisopiston sopimuskunnille, joihin kuuluvat Auran, Marttilan ja Oripään kunnat;

2) pyytää Auran, Marttilan ja Oripään kuntia toimittamaan 31.12.2023 mennessä oppilaitoksen ylläpitäjänä toimivalle Pöytyän kunnalle lausuntonsa Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan 10.10.2023 § 25 ja sivistyslautakunnan 15.11.2023 § 103 esityksiin Auranlaakson kansalaisopiston nimen muuttamisesta siten, että oppilaitoksen nimi 1.8.2024 alkaen olisi Auranmaan opisto, sekä esitykseen oppilaitoksen ylläpitämisluvan muuttamisesta vastaavasti. Nimenmuutos / vastaava muutos oppilaitoksen ylläpitämislupaan hyväksyttäessä tehdään kuntien väliseen, Auranlaakson kansalaisopistoa koskevaan sopimukseen vastaavat muutokset;

3) esittää, mikäli sopimuskunnat suhtautuvat esitettäväksi suunniteltuun nimenmuutokseen sekä vastaavaan oppilaitoksen ylläpitämisluvan muuttamiseen myönteisesti, Opetus- ja kulttuuriministeriölle Auranlaakson kansalaisopiston nimen muuttamista siten, että oppilaitoksen nimi 1.8.2024 alkaen olisi Auranmaan opisto, sekä oppilaitoksen ylläpitämisluvan muuttamista vastaavasti. Oppilaitoksen hallintoon, organisaatioon ja toimintaan ei suunnitella muutoksia, joten kyseessä on ainoastaan oppilaitoksen nimen muuttamista koskeva esitys;

4) valtuuttaa kunnanjohtajan ja sivistysjohtajan täydentämään ja allekirjoittamaan Opetus- ja kulttuuriministeriölle lähetettävän, Auranlaakson kansalaisopiston nimen muuttamista / vastaavaa muutosta oppilaitoksen ylläpitämislupaan koskevan hakemuksen.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Khall 20.11.2023 § 216 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kuulla Auranlaakson kansalaisopiston sopimuskuntia opiston nimenmuutosasiassa. Ehdotuksena on, että oppilaitoksen nimi 1.8.2024 alkaen olisi Auranmaan opisto. Kuntien lausunnot pyydetään toimittamaan kunnanhallitukselle 31.12.2023 mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Khall 15.01.2024 § 11 

 

Kunnanhallitus päätti 20.11.2023 § 216 kuulla Auranlaakson kansalaisopiston sopimuskuntia opiston nimenmuutosasiassa siten, että oppilaitoksen nimi 1.8.2024 alkaen olisi Auranmaan opisto. Auran, Marttilan ja Oripään kunnat ovat antaneet asiassa oheiset lausuntonsa. Sopimuskunnat puoltavat oppilaitoksen nimen muuttamisen hakemista esitetysti.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä oppiltaitoksen ylläpitämisluvan muuttamista oheisen hakemusasiakirjan mukaisesti siten, että Auranlaakson kansalaisopiston nimi 1.8.2024 alkaen olisi Auranmaan opisto.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Sivltk 11.09.2024 § 70 

 

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö on 24.6.2024 VN/4178/2024-OKM-2 päättänyt Pöytyän kunnan hakemuksen mukaisesti oppilaitoksen ylläpitämisluvan muuttamisesta siten, että oppilaitoksen nimi 1.8.2024 alkaen on Auranmaan opisto. Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös on oheismateriaalina.

 

 Asian aiemmissa käsittelyvaiheissa esiin tuodun mukaisesti on nimenmuutos / vastaava muutos oppilaitoksen ylläpitämislupaan hyväksyttäessä tarkoituksenmukaista tehdä kuntien väliseen, Auranlaakson kansalaisopistoa koskevaan sopimukseen vastaavat muutokset. Liitteenä olevaan ehdotukseen Auranmaan opiston toiminnan järjestämistä koskevaksi sopimukseksi 1.1.2025 alkaen ovat tehdyt viitatut muutokset; muita muutoksia ei sopimuksen sisältöön ole tehty. Auranmaan opiston johtokunnan jäseniä on tiedotettu oppilaitoksen nimenmuutoksen johdosta esitettävistä muutoksista sopimukseen.

 

 Oheismateriaalina oleva, 1.1.2009 voimaan astunut Auranlaakson kansalaisopiston toiminnan järjestämistä koskeva sopimus on hyväksytty sopimuskuntien kunnanvaltuustoissa.

 

Valmistelijat sivistysjohtaja ja Auranmaan opiston rehtori

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi sekä esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ja saattaa sopimuskuntien kunnanhallituksille tiedoksi oheismateriaalina olevan Opetus- ja kulttuuriministeriön 24.6.2024 päätöksen VN/4178/2024-OKM-2 / Kansalaisopiston ylläpitämisluvan muuttaminen;
2. esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle ja Auranmaan opiston sopimuskuntien Auran, Marttilan ja Oripään kunnanhallituksille ja edelleen kunnanvaltuustoille esitettäväksi, että kunnanvaltuustot hyväksyvät liitteenä olevan, Auranmaan opiston toiminnan järjestämistä koskevan sopimuksen.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Khall 23.09.2024 § 172 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ja saattaa sopimuskuntien kunnanhallituksille tiedoksi opetus- ja kulttuuriministeriön 24.6.2024 päätöksen Kansalaisopiston ylläpitämisluvan muuttamisesta. Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle ja Auran, Marttilan ja Oripään kunnille hyväksyttäväksi liitteenä olevan Auranmaan opiston toiminnan järjestämistä koskevan sopimuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Kvalt 11.11.2024 § 31  

283/12.08/2023 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Auranmaan opiston toiminnan järjestämistä koskevan sopimuksen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.