RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.11.2024/Pykälä 99
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yläneen kunnantalon myynti
Teknltk 28.11.2024 § 99
347/10.00.02/2023
Pöytyän kunnan toimitila- ja kiinteistöstrategian 2023-2028 mukaan Yläneen kunnantalo on kiinteistö, josta luovutaan.
Yläneen kyläyhdistys on hakenut 13.7.2023 Varsinais-Suomen ELY-keskukselta rakennukselle suojelua rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla. Rakennussuojeluasiasta saatiin 4.6.2024 päätös, joka oli kielteinen, eli rakennusta ei määrätty suojeltavaksi.
Kiinteistöä on yritetty myydä monin eri tavoin. Marraskuussa 2023 tekninen toimi luonnosteli huutokauppailmoituksen myyntiliitteineen ja kohdekuvin. Huutokauppailmoitusta ei kuitenkaan julkaistu, koska kuntaan oli lähetetty ostotarjous. Tarjouksen katsottiin olevan hyväksyttävissä ja ilmoituksen jättäminen ei ollut aiheellista. Ostotarjous käsiteltiin kunnanhallituksessa 29.1.2024 ja kunnanhallitus päätti hyväksyä ostotarjouksen. Kohteesta oli olemassa kauppakirjaluonnos. Ostajaehdokas kuitenkin vetäytyi, vetäytymisen perusteena oli ennakoitua suuremmat käyttökustannukset. Kunnanhallitus käsitteli kaupan peruuntumisen 26.2.2024.
Kohdetta on esitelty pyynnöstä muutamille ostajaehdokkaille, mutta ostotarjouksia ei kunnalle ole toimitettu. Viimeisimpänä kohdetta yritettiin myydä huutokaupat -sivuston kautta. Ilmoitusluonnos muokattiin sellaiseksi, että kohteelle saataisiin myynnin tapahduttua jatkokäyttöä.
Myynti-ilmoitus julkaistiin huutokaupat -sivustolla 20.6.2024 ja huutokauppa päättyi 19.8.2024. Huutokauppailmoitusta katsottiin lähes 3000 kertaa. Kohteesta järjestetty huutokauppa oli kaksivaiheinen huutokauppa, jossa ensimmäinen vaihe oli tavallaan ilmoittautuminen huutokaupan toiseen vaiheeseen. Ensimmäisen vaiheen huutajien tuli myös esittää kiinteistön omistajalle toimintasuunnitelma kiinteistön tulevasta käytöstä. Huutokauppa kiinnosti ja ensimmäisessä vaiheessa tarjoajia oli kahdeksan. Huutokaupan päättyessä olisi tarjoajien pitänyt toimittaa toimintasuunnitelma päästäkseen huutokaupan toiselle kierrokselle. Toimintasuunnitelmia emme saaneet yhdeltäkään tarjoajalta. Teimme soittokierroksen kaikille tarjoajille ja selvitimme, että he ovat ymmärtäneet, että toimintasuunnitelma on edellytys toiselle kierrokselle päästäkseen. Kaikki olivat menetelmän ja huutokaupan ehdot ymmärtäneet, mutta kenelläkään ei ollut esittää toimintasuunnitelmaa. Huutokaupan toista kierrosta ei voitu järjestää, kun huutokaupan ensimmäisen kierroksen ehdot eivät toteutuneet.
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö
Päätösehdotus Tekninen lautakunta keskustelee Yläneen kunnantalon myynnistä ja toimenpiteistä myynnin toteuttamiseksi.
Käsittely Karri Kinisjärvi ehdotti, että Yläneen kunnantalo laitetaan myyntiin huutokaupat -sivustolle samoilla ehdoilla kuten aikaisemminkin. Kaikki kannattivat ehdotusta.
Päätös Tekninen lautakunta keskusteli Yläneen kunnantalon myynnistä ja toimenpiteistä myynnin toteuttamiseksi ja päätti yksimielisesti laittaa sen myyntiin huutokaupat -sivustolle samoilla ehdoilla kuten aikaisemminkin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |