RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisöllisyyslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteisöllisyyslautakunnan kokousaikataulu keväällä 2025
Yhtltk 10.12.2024 § 71
85/00.01.02/2024
Voimassa olevan hallintosäännön 135 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Yhteisöllisyyslautakunnan kokouspäiväksi on valikoitunut tiistai ja ajankohdaksi kello 18.00
Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan kokoukset vuonna 2025 ovat 11.2. ja 3.6.
Valmistelija kulttuurisihteeri
Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunnan kokouspäivät keväälle 2025:
18.2. (toimintakertomus 2024. käyttösuunnitelma 2025, nuorten kesätyöllistäminen, avustusohjeet ja -haku, vuoden 2024 stipendit)
15.4. (avustuspäätökset)
6.5. (talousraportti)
Päätös Yhteisöllisyyslautakunta hyväksyi kevään kokousaikataulun päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |