RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.01.2025/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite Kisariihen uusista salibandylaidoista
Teknltk 30.01.2025 § 13
143/10.03.02.01/2024
Pöytyän Keskustan ja KD:n valtuustoryhmä on tehnyt 17.6.2024 päivätyn aloitteen Kisariihen salibandylaitojen uusimisesta. Aloitteessa todetaan laitojen olevan huonossa kunnossa ja aiheuttavan jopa vaaratilanteita. Salibandy on suosittu liikuntaharrastus ja jäsenmäärät ovat kovassa kasvussa. Lisäksi yhtenäiskoulun oppilaat pelaavat salibandya koulun liikuntatunneilla.
Tekninen toimi hankki Kisariiheen viime vuoden puolella uuden salibandykaukalon Dinox Sport Oy:ltä hintaan 6 390 €, alv 0%, sisältäen kaukalon ja 2 kpl kuljetuskärryjä. Lisäksi tammikuun aikana on tulossa lisäosapaketti, jotta saliin saadaan rakennettua kaksi pientä kaukaloa nuorimmille junioreille. Lisäosien hinta on 3 000 €, alv 0%.
Valmistelija Tekninen johtaja
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee aloitteen tietoon saaduksi ja toteaa, että aloitteen mukaiset salibandylaidat on hankittu.
Päätös Ehdotuksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |