RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.01.2025/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Riihikodin paloilmoitinjärjestelmä
Teknltk 30.03.2023 § 31
Riihikoti-palvelukeskuksessa tehtiin vuotuinen palotarkastus 7.2.2023. Palotarkastuksessa palotarkastaja antoi määräyksen paloilmoittimen paikantamiskaavioiden päivittämisestä sekä osoitteellisten paloilmaisimien vaihtamisesta rakennuksen tiloihin. Korjausaikataulusta ja toimenpiteistä on annettava selvitys paloviranomaiselle 20.3.2023 mennessä. Palotarkastajan kanssa on sovittu suullisesti, että selvitys toimitetaan teknisen lautakunnan kokouksen jälkeen.
Riihikodin paloilmoitinkeskus hoitaa hälytyksen myös viereiseen Taitokotiin (kehitysvammaisten asuntola).
Riihikodin ja Taitokodin paloilmoitinjärjestelmän ongelmana on se, että palohälytyksen sattuessa paloilmoittimet eivät ole osoitteellisia, vaan ne on tehty vanhojen määräysten mukaisesti ryhmittäin. Palohälytyksen sattuessa paloilmoitinkeskuksesta ei pystytä toteamaan hälytyksen aiheuttanutta tarkkaa kohdetta, vaan se näyttää koko osaston, missä hälytys on tapahtunut.
Paikantamiskaavioiden päivitys edellyttää, että pohjapiirustukset pitää päivittää myös siten, että laajennusosat liitetään vanhoihin pohjapiirus-tuksiin.
Paloilmoittimien osoitteellinen toteutussuunnitelma on tilattu Instalo Oy:ltä.
Paloilmoitinjärjestelmän toteutus edellyttää määrärahavarausta hankkeelle. Määräraha voidaan siirtää hankkeelle mahdollisista investointihankkeisiin säästyneistä määrärahoista tai anoa hankkeelle lisämääräraha.
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö
Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa paloviranomaiselle selvityksen, jossa todetaan, että Riihikoti-palvelukeskukseen ja Taitokotiin tehdään osoitteellinen paloilmoitinjärjestelmä. Lisäksi Taitokotiin hankitaan oma erillinen palo-ilmoitinkeskus. Paloilmoitinjärjestelmän päivitys toteutetaan suunnitelmien valmistuttua ja hanke päätetään kilpailuttaa loppuvuodesta.
Päätös Ehdotuksen mukainen.
Teknltk 16.05.2024 § 44
Teknisen toimen investointiohjelmassa on vuodelle 2024 varattuna investointiraha Riihikodin paloilmoittimen uusimiselle.
Sähköinsinööritoimisto Instalo Oy on laatinut suunnitelmat Riihikodin paloilmoitinlaitteiston muuttamisesta osoitteelliseksi. Muutostyöt vaativat paloilmoitintaulun lisäyksen Taitokoti -rakennukseen, olemassa olevien paloilmaisimien vaihdon sekä paloilmaisimien lisäykset B, C ja D -siipien wc-tiloihin.
Urakka on tarkoitus kilpailuttaa kesän aikana ja toteutus syksyllä 2024. Alustava kustannusarvio on 90 000 € (alv 0 %).
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy suunnitelmat Riihikodin paloilmoittimen muutostöistä osoitteelliseksi ja päättää kilpailuttaa hankkeen kesän 2024 aikana.
Päätös Ehdotuksen mukainen.
Teknltk 10.10.2024 § 82
Riihikodin paloilmoitinsaneerauksen kilpailutus julkaistiin 3.9.2024 Hilma-palvelussa. Tarjoukset paloilmoittimen uusimisesta osoitteelliseksi sekä paloilmoitintaulun lisäyksestä Taitokoti -rakennukseen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti pyydettiin 1.10.2024 klo 12:00 mennessä.
Kohteessa järjestettiin yhteisnäyttö 13.9.2024, johon osallistui neljä tarjoajaehdokasta. Yhteisnäytön lisäksi järjestettiin pyynnöstä kaksi erillistä näyttökertaa yhteisen näyttöajan epäsopivuuden vuoksi.
Tarjoukset avattiin 1.10. klo 12:20 alkaen ja tarjouksia saatiin yhteensä kuusi kappaletta. Kaikki tarjoajat ovat tutustuneet kohteeseen ja kaikkien referenssit voidaan hyväksyä. Urakan toteutusajaksi on suunniteltu 1.11.2024 – 31.3.2025 välistä aikaa. Halvimman tarjouksen jätti ISS Palvelut Oy, urakkatarjoushinta 59 516,00 €.
Tarjousten avauspöytäkirja liitteenä.
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää valita Riihikodin paloilmoitinjärjestelmän saneerauksen toteuttajaksi halvimman tarjouksen jättäneen urakoitsijan ISS Palvelut Oy:n urakkahintaan 59 516,00 €.
Päätös Ehdotuksen mukainen.
Teknltk 30.01.2025 § 8
89/10.03.02.01/2023
Selonottoneuvottelut ISS Palvelut Oy:n kanssa käytiin 31.10.2024 ja urakkasopimuksen sähköinen allekirjoitus saatiin osapuolilta 19.11.2024. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Riihikodin keskuslaite uusittaisiin ja Taitokotiin siirrettäisiin Riihikodin vanha keskuslaite. Selonottoneuvottelussa tarjoaja suositteli, että Riihikodin vanha keskuslaite uusittaisiin, koska nykyinen keskuslaite on jo elinkaarensa lopussa. Tilaaja pyysi tarjouksen uudesta keskuslaitteesta myös Taitokotiin. ISS Palvelut Oy antoi tilaajalle tarjouksen (LMT-1) uudesta keskuslaitteesta selonottoneuvottelujen jälkeen.
Kohteen aloituskokous pidettiin 2.12.2024. Urakoitsija aloitti paloilmoittimen saneeraustyöt Taitokodin rakennuksessa työmaan perustamisella aloituskokouksen jälkeen. Arvio saneeraustyöstä Taitokoti rakennuksessa oli noin kuukausi. Toteutuneissa kaapeloinneissa on ollut huomattavasti eroa suunnitelmiin nähden, ja urakoitsija on joutunut selvittelemään kaapelointien silmukoita useassa kohdassa. Kaapelointien selvitystyö on ollut lisätyötä, ja tästä urakoitsija on jättänyt lisätyötarjouksen (LT-2). Selvitystyö on ollut pakko tehdä, jotta hätäkeskusyhteys on säilynyt kohteessa.
Taitokodin paloilmoittimen saneeraus on valmiina. Hätäkeskusyhteyttä ei vielä ole olemassa, mutta valvonta toimii Riihikodin paloilmoittimen alaisuudessa. Urakoitsija on tarjonnut lisä/muutostöitä seuraavasti.
LMT-1, Paloilmoitinkeskuslaite, 2 100,00 € (alv 0%)
LMT-2, Taitokoti silmukkakaapeloinnin selvitystyö, 3 489,85 € (alv 0%)
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö
Päätösehdotus Tuodaan tekniselle lautakunnalle tiedoksi hankkeen eteneminen. Lisäksi tekninen lautakunta hyväksyy ISS Palvelut Oy:n esittämät lisä/muutostyöt LMT-1, paloilmoitinkeskuslaite 2100,00 € ja LMT-2, Taitokoti silmukkakaapeloinnin selvitystyö 3489,85 €.
Päätös Ehdotuksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |