Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.01.2025/Pykälä 9



 

Taitokodin kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus

 

Teknltk 30.01.2025 § 9  

14/10.03.02.01/2025 

 

Ensimmäinen ilmoitus sisäilmahaitasta tuli sähköpostitse 28.2.2024. Saimme Varhan sisäilma-asiantuntijalta ohjeistuksen teknisen selvityksen laatimiseksi kohteesta. Ilmanvaihto tarkistettiin ja IV-kanavat nuohottiin kesällä 2024, näkyvät kosteusvauriot korjattiin sekä lisäksi Varha suoritti kohteessa yläpölyjen siivouksen.

 

Syyskuussa 2024 Varha perusti sisäilmatyöryhmän, joka kokoontui ensimmäisen kerran 16.9.2024. Aistinvaraisesti ongelmia ei ole ollut havaittavissa. Työntekijöitä on kehotettu olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä työterveyshuoltoon. Kunnalla on mittarit lämpötilan, kosteuden ja hiilidioksidin mittaamiseen. Mittaukset tehtiin kahden viikon ajanjaksolla syys-lokakuun vaihteessa. Mittaukset eivät antaneet viitteitä ongelmista, joten sisäilmatyöryhmässä päätettiin teettää VOC-mittaukset. Sisäilman VOC-mittaukset teetettiin 13.11.2024, mittausten tekijänä Inspector Sec Oy. Inspector Sec Oy on erikoistunut sisäilmateknisiin tutkimuksiin ja korjauksiin. Sisäilmasta mitatut VOC-pitoisuudet eivät ylittäneet asumisterveysasetuksen toimenpiderajaa. VOC-mittausten yhteydessä mitattiin pistokoeluontoisesti pintakosteuksia. Muutama kohta osoitti kohonneita pintakosteusarvoja. Kohonneet kosteusarvot olivat Tupasvillan ja Niittyvillan käytävillä kohdissa, joissa asuinhuoneen viemäri liittyy rakennuksen sisäiseen runkoviemäriin, kohdat olivat sijainniltaan identtiset. Viemärikuvauksella kartoitettiin mahdollinen rakenteellinen vaurio kyseisissä kohdissa. Kuvauksessa ei havaittu rakenteellista ongelmaa. Sisäilmatyöryhmän päätöksellä tilattiin koko rakennuksen pintakosteuskartoitus. Tässä vaiheessa ei lähdetty vielä rikkomaan rakenteita, tarkoituksena oli ensin selvittää pintakosteudet ja sen pohjalta miettiä jatkotutkimuksia.

 

Pintakosteuskartoitus tehtiin 5.12.2024 ja raportti saatiin 17.12.2024. Sisäilmatyöryhmä käsitteli raporttia kokouksessaan 19.12.2024, johon kutsuttiin mukaan myös mittausraportin tekijä Inspector Sec Oy:n Pekka Salin. Raportti osoittaa, että lähes kaikissa märkätiloissa on kohonneita kosteusarvoja. Sisäilmatyöryhmä päätti selvittää tarkemmat kosteuspitoisuudet viilto-, porareikä- ja näytepalamenetelmällä, jolla saadaan todellinen kosteustilanne varmennettua.

 

Sisäilmatyöryhmä kokoontui syksyn 2024 aikana yhteensä neljä kertaa.

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö

 

Päätösehdotus Tuodaan tekniselle lautakunnalle tiedoksi Taitokoti -rakennuksen sisäilmaongelma ja toimenpiteet sisäilmatutkimuksen etenemisestä.

 

Päätös Ehdotuksen mukainen.