RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Auranmaan opiston johtokunta
Pöytäkirja 11.02.2025/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Opinto-ohjelmapainatteen jakelutavan muuttaminen
Auranmop 11.02.2025 § 6
17/12.08/2025
Monen vuosikymmenen ajan Auranlaakson kansalaisopistossa alkavan lukuvuoden opinto-ohjelma on vuosittainen painettu kesän aikana ja jaettu elokuun puolivälissä julkisena tiedotteena Auran, Marttilan, Oripään ja Pöytyän kuntiin. Esimerkiksi elokuussa 2024 Auranmaan opiston opinto-ohjel-ma jaettiin 16 postinumeron alueella kappalemäärän ollessa 8768. Tällöin sen saivat kaikki mainittujen kuntien kotitaloudet, oppilaitokset, palvelukodit ja yritykset. Kevään kursseista – sikäli kuin niitä ei ole mainittu jo syksyllä jaetussa ohjelmassa – on tiedotettu vuodenvaihteisin paikallislehdessä sekä viime vuosina lisääntyvissä määrin myös Facebookissa ja www-kotisivuilla. Painatetta on valmistettu kutakin työkautta varten 9000 kappaletta, mistä määrästä osa on toimitettu seutukunnan kirjastoihin.
Opinto-ohjelmapainatteen merkitys tiedonvälityksessä on vähentynyt, kos-ka nykyisin valtaosa kansalaisopiston asiakkaista kykenee löytämään kurssitiedot netistä. Tätä nykyä enää vähäinen osa kurssipaikkavarauksistakaan tehdään puhelimitse. Opiston ilmoittautumissivuilla internetissä ilmoittautumislinkkiä klikkaamalla avautuu sivusto, jolta löytyy myös opiston opinto-ohjelman näköispainos. Näköispainos on löydettävissä myös Auranmaan opiston www-kotisivuilta ja Facebook-profiilista käsin. Auranmaan opiston toimialueen kuntien www-sivuilta puolestaan on suora linkki opiston kotisivuille.
Posti Oyj on uudistanut 1.1.2025 alkaen jakelukäytäntöjään. Se ei enää jaa lainkaan mainospostia osoitteettomana massajakeluna. Julkisena tiedottee-na jaettavan materiaalin toimitusehtojakin on kiristetty. Palvelu on tarkoitet-tu valtion ja kuntien sekä muiden viranomaisten tiedottamiseen julkisista palveluista, joiden voidaan katsoa olevan tärkeitä jokaisen kansalaisen kannalta. Tällaisia ovat esimerkiksi kunnan tai kaupungin tiedotteet, melutiedotteet ja kunnallista jätehuollosta vastaavien yritysten kierrätysohjeet. Julkise-na tiedotteena ei jaeta materiaalia, jonka sisällössä on kaupallista mainontaa tai suoramarkkinointia. Vuonna 2025 jakelupäiviä on vain kaksi/kk. Elokuun päivät ovat 11. ja 25.8. Kukin julkinen tiedote saa painaa enintään 50 grammaa. Tämä painoraja aiheuttaisi sen, että opiston kokoa 173 x 247 mm olevassa ohjelmassa sivuja saisi olla ainoastaan 28 ja paperina kauttaaltaan ohuehko eli 80-grammainen. Tällöin paino olisi noin 48 g.
Posti Oyj on myös tuntuvasti nostanut julkisten tiedotteiden jakeluhintojaan. Nykyseksi hinnaksi se ilmoittaa 0,45 e /kappale. Syksyn 2024 jakelumäärällä Auranmaan opiston jakelukustannus olisi jatkossa 3946 euroa, kun se vuosi sitten oli noin 3000 euroa.
Mikäli painettua ohjelmaa ei jaettaisi kaikkiin kotitalouksiin ja muihin julkisen tiedotteen jakeluosoitteisiin, vaan kansalaisopisto opisto toimittaisi noutokappaleita seutukunnan mm. kirjastoihin ja kunnanvirastojen palvelupisteisiin, riittäisi kokonaispainatusmääräksi arviolta 1500 kappaletta, mikä alentaisi pelkästään painatuskuluja noin 2000 eurolla. Postin kallistunut jakelu huomioiden kokonaissäästö olisi jopa 6000 euroa.
Kustannus- ja käytännönsyistä osa Turun seudun kansalais- ja työväenopistoista on jo luopunut opinto-ohjelmapainatteiden koteihin jakamisista ja osassa niistä asiaa parhaillaan harkitaan.
Päätösehdotus Johtokunta päättää, ettei kansalaisopiston lukuvuoden 2025–2026 opinto- ohjelmapainatetta jaeta julkisena tiedotteena, vaan siitä valmistetaan aino-astaan suppeampi painoserä, jota toimitetaan mm. seutukunnan kirjastoi-hin ja virastoihin.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |