RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.02.2025/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite kevyenliikenteen väylien kehittämisestä
Tekninen lautakunta 7.2.2019 § 12
Pöytyän Keskustan valtuustoryhmä on tehnyt 23.4.2018 päivätyn valtuustoaloitteen koskien kevyen liikenteen väylien rakentamista Pöytyän kunnan alueella.
Valtuustoaloitteessa Keskustan valtuustoryhmän mukaan tulisi kiirehtiä kevyen liikenteen väylien rakentamista Riihikoskella Turuntiellä sekä Auvaisten että kirkonkylän suuntaan. Turuntie itsessään kaipaa myös kunnostusta. Lisäksi kevyen liikenteen väylä olisi tarpeen Riihikoskella Haukkavuoren ulkoilualueen risteykseen saakka. Samalla tulisi selvittää Kyrön ja Yläneen alueiden kevyen liikenteen väylien tilanne.
Liitteenä Pöytyän Keskustan valtuustoaloite.
Päätösehdotus:
Lautakunta toteaa, että valtuustoaloitteen mukaiset kevyen liikenteen väylät sijaitsevat Ely:n ylläpitämillä tiealueilla ja näin ollen päättää pyytää Ely-keskukselta lausuntoa Pöytyän keskustan valtuustoryhmän mukaisesta
aloitteesta. Kevyen liikenteen väylien rakentamista edistetään mahdollisuuksien mukaan.
Päätös:
Ehdotuksen mukainen.
Kunnanhallitus 25.3.2019 § 81
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee aloitteen käsittelyn valmistelutilanteen tiedoksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Teknltk 27.02.2025 § 26
8/08.00.00/2025
Varsinais-Suomen ELY-keskus on pyytänyt kunnilta vastausta kunnan jalankulku- ja pyöräilyväylien tarpeista.
Tausta ja lähtökohdat: Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt alkuvuodesta 2025 jalankulku- ja pyöräilyväylien (jkp) tarveselvityksen päivityksen. Edellinen vastaava selvitys valmistui 2018, ja siinä esitettiin yhteensä yli 400 maanteiden jkp-tarvetta. Uusia jkp-tarpeita on tullut esille ja osa tarpeista on valmistunut, joten on tullut ajankohtaiseksi päivittää tarveselvitys. Työ valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä, ja sen tuloksista tiedotetaan erikseen.
Kuntakysely ja jakelu: Työn aluksi kartoitamme kuntien näkemyksiä maanteiden jalankulku- ja pyöräilyväylien tarpeista. Työssä ei käsitellä nykyisiä alikulkuja tai alikulkutarpeita eikä nykyisten jkp-väylien kuntoa. Työssä ei myöskään käsitellä katuverkon tai yksityisteiden jkp-tarpeita.
Tämä sähköposti on lähetetty kuntanne teknisen puolen vastaavalle sekä liikenneturvallisuussuunnitelmanne yhteyshenkilöille. Kyselyssä on kyse kunnan teknisen puolen asiantuntijanäkemyksestä – ei kunnan virallisesta lausunnosta – eli kyselyä ei ole tarpeen käsitellä teknisessä lautakunnassa. Pyydämme, että jokainen kunta käy teknisen puolen henkilöiden kanssa kyselyn läpi ja laatii yhden vastauksen.
Kuntakyselyyn vastaaminen: Kuntakyselyn online-kartassa on valmiina esitettynä edellisen tarveselvityksen kaikki jkp-tarpeet sekä muutamia jo tiedossa olevia uusia tarpeita. Kuntakyselyssä on viisi kysymystä, joihin pyydämme jokaiselta kunnalta vastauksia:
1. Jos kuntanne alueelle on esitetty kartalla olemassa olevia jkp-tarpeita, valitkaa niistä 1-3 kunnan mielestä tärkeintä (tärkein, toiseksi tärkein ja kolmanneksi tärkein). Voitte halutessanne myös sanallisesti perustella valintaanne.
2. Jos kartalta puuttuu jokin merkittävä maantien jkp-tarve, lisätkää se kartalle. Voitte halutessanne antaa tarpeesta lisätietoja, esim. alku- ja päätepisteet sanallisesti/tienumeroina.
3. Jos kartalla on jokin kunnan mielestä tarpeeton tai ajankohtaisuutensa menettänyt jkp-tarve, esittäkää se poistettavaksi. Voitte halutessanne antaa tarpeesta lisätietoja.
4. Osa jkp-tarpeista on melko pitkiä, joten jos haluatte jakaa jonkin tarpeen kahteen tai useampaan osaan, esittäkää jakopiste (esim. vaiheittain toteutusta varten). Voitte halutessanne antaa lisätietoja.
5. Jos haluatte poistaa jostain jkp-tarpeesta alku- tai loppuosan, osoittakaa katkaisukohtaa ja kirjatkaa minkä osan haluatte poistaa. Voitte halutessanne antaa lisätietoja.
Ely-keskus kannustaa kuntia vastaamaan kyselyyn, koska kyselyn kautta kunnilla on mahdollisuus vaikuttaa laadittavan tarveselvityksen hankkeisiin ja erityisesti hankkeiden priorisointiin.
Pöytyän osalta kyselyyn vastasi tekninen johtaja ja rakennustarkastaja-rakennusmestari. Pöytyän osalta valittiin tärkeimmiksi jalankulku ja pyöräilyväylien tarpeiksi.
- Turuntie, Sankarintien ja Lankkistien väli
- Haaviontie, Haverintien ja Nissiläntien väli
- Kyröntie, Kyrön koulun ja Karinaisten vanhan koulun väli
- Turuntie, Riihikosken ja Mustanojan väli
- Haverintie, Kartanokodin ja Mäenpääntien väli
Valmistelija Tekninen johtaja
Päätösehdotus Lautakunta toteaa, että valtuustoaloitteen mukaisten jalankulku- ja pyöräilyväylien tarve on informoitu Ely-keskukselle. Kevyenliikenteen väylien rakentamista edistetään edelleen mahdollisuuksien mukaan.
Päätös Ehdotuksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |