RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Määräalan myynti tilasta Juhola
Khall 03.03.2025 § 45
267/10.00.02/2022
Kunnan ja Koskisen Tila Oy:n välillä on laadittu kauppakirja, jolla kunta luovuttaa n. 2,4 hehtaarin määräalan tilasta Juhola, kiinteistötunnus 636-452-1-56, Koskisen Tila Oy:lle. Määräalan kauppahinta on 16 000 euroa. Määräala on pääosin suon viereistä metsämaata. Kauppahinta perustuu metsänhoitoyhdistyksen tekemään arvioon metsämaan ja puuston arvosta. Määräala luovutetaan elinkeinotoiminnan kehittämiseen liittyvien rakennusten ja rakennelmien rakennuspaikaksi.
Valmistelija kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää luovuttaa n. 2,4 hehtaarin määräalan tilasta Juhola, kiinteistötunnus 636-452-1-56, Koskisen Tila Oy:lle 16 000 euron kauppahintaan liitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään kauppakirjaan tarvittaessa vähäisiä muutoksia ennen sen allekirjoittamista.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |