RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yhteistoimintaneuvotteluiden aloittaminen ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden henkilöstön siirtämisestä perustettavaan yhtiöön
Khall 03.03.2025 § 50
48/01.04.00/2025
Valtuusto päätti 03.02.2025 § 5 käynnistää kunnan ruoka- ja puhtaanapitopalvelutoiminnan yhtiöittämisen siten, että toiminta, henkilöstö ja omaisuus myöhemmin tarkemmin eritellysti siirretään liikkeenluovutuksella Pöytyän ja Auran kuntien yhdessä omistamalle osakeyhtiölle. Tavoitteena on suorittaa siirto siten, että yhtiö aloittaa liiketoiminnan 1.9.2025. Asian valmistelu on edennyt siten, että molempien kuntien valtuustojen on määrä hyväksyä yhtiöittämiseen liittyvät asiakirjat 14.4.2025.
Henkilöstön kanssa käydään lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella 449/2007 (yhteistoimintalaki) mukaiset neuvottelut mahdollisimman aikaisessa vaiheessa luovuttavan organisaation toimesta. Vähimmäisaikaa neuvotteluille tai määräaikaa neuvotteluesityksen antamiselle ei yhteistoimintalaissa ole säädetty liikkeen luovutuksen osalta. Lain 5.1 §:n mukaan neuvottelut on aloitettava niin ajoissa kuin mahdollista. Neuvotteluissa henkilöstölle selvitetään ainakin:
- luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta,
- luovutuksen syyt,
- luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset,
- suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.
Pöytyän kunnassa työskentelee tällä hetkellä 31 henkilöä tehtävissä, jotka tulevat kuntien omistaman yhtiön tehtäviksi. Yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut tulee käynnistää mahdollisimman pian.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut ruoka- ja puhtaanapitopalveluhenkilöstön siirtymiseksi Auran ja Pöytyän yhteisen yhtiön palvelukseen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Pöytäkirjamerkintä Merkittiin, että tämä asia käsiteltiin esityslistasta poiketen asian § 48 jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |