Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 41


 

Työvalmentajan toimen perustaminen Nuorten työpajalle

 

Yhtltk 04.02.2025 § 9 

 

 

 Työllistämispalvelujen toiminta kunnan omana toimintana päättyi muuttuen Loimaan seudun yhteiseksi toiminnaksi 1.1.2025 alkaen ja nuorten työpajatoiminta sijoitettiin vuonna 2024 vapaa-aikatoimelle osaksi nuorisopalveluja.

 

 Nuorten työpaja on Auranmaan Taitotalolla Auvaisissa ja työpajalla on 1.2.2024 alkaen ollut töissä määräaikainen työvalmentaja.

 

 Nuorten työpajatoimintaa järjestetään yhdessä Auran ja Oripään kuntien kanssa. Pöytyä toimii hallinnoivana kuntana ja vastaa hankehallinnosta, esihenkilötehtävistä, ohjausryhmän koolle kutsumsesta ja hanketyöntekijän työnantajavelvoitteista ja rekrytoinnista. Isäntäkunta osoittaa nuorten työtoiminnalle kiinteat toimitilat ja Auranmaan Taitotalo on osoittautunut hyväksi paikaksi nuorten työpajalle.

Kuntien yhteisessä sopimuksessa on päätetty rekrytoida määräaikainen kokoaikainen ohjaaja/valmentaja työpajalle ja lisäksi hyödynnetään olemassa olevia henkilöresursseja mm. etsivä nuorisotyö ja vapaa-aikaohjaaja oman työn ohella. Palvelun rakentaminen on sujunut hyvin, mm. yhteistyöverkostojen rakentaminen ja nuorten sijoitus työpajalle toimivat.

 

 Nuorten työpajatoiminnalla on nuorisolaissa säädetty oikeus valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun.

Työvalmentajan työ ohjautuu työllistyjän tilanteesta ja tuen tarpeesta riippuen. Työ perustuu henkilökohtaiseen tukeen ja nuoren tarpeiden mukaan räätälöityihin palveluihin. Nuoren tulee saada yksilöllistä palveluohjausta. Haasteena on nuorten mahdollinen pohjakoulutus tai sen puute. Työvalmentajan tärkein tehtävä on tukea pajalle sijoittunuttta nuorta vaihtelevissa tilanteissa.

 Opetuksen tai koulutuksen järjestäjä ja nuorten työpajatoiminnan ylläpitäjä voivat sopia mahdollisuudesta käyttää nuorten työpajaa ppimisympäristönä tai muuna sovittuna tukena nuorelle.

Nuoret ovat sijoittuneet työpajalle muutamasta viikosta puoleen vuoden sijoituksiin. Vuonna 2024 yhteensä viisitoista nuorta oli työpajalla eri pituisissa sijoituksissa. Oman haasteen työpajassa muodostavat nuorten kuljetukset päivittäin kotoa pajalle ja päivän jälkeen kotiin.

 

 Pöytyän työvalmentajan (määräaikainen 30.4.2025 asti) työn määrä on osoittautunut kohtuuttomaksi yhdelle vastuulliselle henkilölle ja tilanteen helpottamiseksi on haettu toista määräaikaista työvalmentaa.

Vuoden 2025 palkkauksessa on varattu määräraha kahdelle  työvalmentajalle ja toista työvalmentajan paikkaa haki neljäkymmentä henkilöä. Työpajatoimintaan on haettu myös valtionavustusta, mutta päätöstä avustuksesta ei ole  vielä saatu.

 

 

 

Valmistelija kulttuurisihteeri

 

Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle, että kuntaan perustetaan työvalmentajan toimi 1.5.2025 alkaen ja samalla tarkastetaan työvalmentajan tehtäväkuva ja palkka korotetaan vastaamaan tehtävää (2900 €/kk). Kustannusvaikutus loppuvuoden osalta on noin 5 000 euroa.

 

Päätös Yhteisöllisyyslautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että kuntaan perustetaan työvalmentajan toimi 1.5.2025 alkaen ja samalla tarkastetaan työvalmentajan tehtäväkuva ja palkka korotetaan vastaamaan tehtävää (2900 €/kk). Kustannusvaikutus loppuvuoden osalta on noin 5 000 euroa.

 

 

Khall 03.03.2025 § 41  

368/01.01.03/2023 

 

Yhteisöllisyyslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle työvalmentajan vakinaisen toimen perustamista 1.5.2025 alkaen.

 

Nuorten työpajalla toimii tällä hetkellä yksi määräaikainen työvalmentaja 30.4.2025 saakka. Kulttuurisihteeri on 17.2.2025 päättänyt toisen määräaikaisen työvalmentajan palkkaamisesta ajalle 10.3.2025-31.12.2025. Nuorten työpajalla toimisi jatkossa yksi vakinainen ja yksi määräaikainen työvalmentaja. Työvalmentajien tehtävänkuvat eroaisivat siten, että molemmat työvalmentajat tekisivät nuorten ohjaus- ja valmennustyötä vakinaisen valmentajan vastatessa lisäksi nuorten työpajatoiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä ja palveluun ohjaamisesta.

 

Perustettava toimi sijoittuisi KVTES liitteen 2 mukaisesti hinnoittelutunnuksen 02VAP050, Kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja vapaa-aikapalvelujen vaativat ammattitehtävät, alle. Ko. hinnoittelutunnuksen virka- ja työehtosopimuksen mukainen peruspalkka on 2 372,04 euroa. Ottaen huomioon perustettavan toimen tehtävien vaativuuden, on toimen tehtäväkohtainen palkka tarkoituksenmukaista asettaa peruspalkkaa korkeammaksi.

 

Hallintosäännön 65 §:n mukaan kunnanhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja muista muutoksista virkaan. Määräyksiä sovelletaan myös työsuhteisiin soveltuvin osin. Hallintosäännön 69 §:n mukaan palkkauksesta ja palvelussuhteeseen otettavan tehtävistä päättää palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen, ellei niistä ole päätetty virkaa perustettaessa, kunnanhallituksen henkilöstöjaoston ja hallintojohtajan antamien ohjeiden mukaisesti.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa nuorisopalveluihin työvalmentajan (vakanssinumero 3001) vakinaisen toimen, hinnoittelutunnus 02VAP050, 1.5.2025 alkaen sekä vahvistaa toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2 650 euroa.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että toimeen valitun tehtäviin kuuluu:
1. nuorten työpajatoiminnan suunnittelu ja kehittäminen,
2. sidosryhmäyhteistyö ja nuorten palveluohjaus,
3. nuorisolain 13 §:ssä tarkoitettu nuorten ryhmä- ja yksilövalmennus- ja ohjaustyö sekä
4. muut esihenkilön osoittamat tehtävät
ja että tarkemmin palvelussuhteeseen otettavan työtehtävistä päättää kulttuurisihteeri palvelussuhteeseen ottamisesta päättävänä viranomaisena.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.