RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 3 | Yhdistelmä kuntalaisaloitteista |
Vireillä olevat kuntalaisaloitteet
Khall 07.04.2025 § 79
Kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.
Aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Kunnanhallituksen on vuosittain esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.
Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee vireillä olevat kuntalaisaloitteet tiedoksi ja päättää samalla todeta sen toimivaltaan kuuluvat aloitteet loppuun käsitellyiksi. Lisäksi kunnanhallitus antaa kunnanvaltuustolle vireillä olevat kuntalaisaloitteet tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa sen toimivaltaan kuuluvat aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kvalt 14.04.2025 § 11
64/00.02.00/2025
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee vireillä olevat kuntalaisaloitteet tiedoksi ja toteaa sen toimivaltaan kuuluvat aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |