RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisöllisyyslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yhteisöllisyyslautakunnan kokousaikataulu keväällä 2025
Yhtltk 10.12.2024 § 71
Voimassa olevan hallintosäännön 135 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Yhteisöllisyyslautakunnan kokouspäiväksi on valikoitunut tiistai ja ajankohdaksi kello 18.00
Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan kokoukset vuonna 2025 ovat 11.2. ja 3.6.
Valmistelija kulttuurisihteeri
Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunnan kokouspäivät keväälle 2025:
18.2. (toimintakertomus 2024. käyttösuunnitelma 2025, nuorten kesätyöllistäminen, avustusohjeet ja -haku, vuoden 2024 stipendit)
15.4. (avustuspäätökset)
6.5. (talousraportti)
Päätös Yhteisöllisyyslautakunta hyväksyi kevään kokousaikataulun päätösehdotuksen mukaisesti.
Yhtltk 15.04.2025 § 21
85/00.01.02/2024
Yhteisöllisyyslautakunnan tulee sopia toukokuuhun uusi kokous tai siirtää 6.5.2025 sovittua kokouspäivää myöhemmäksi.Yhteisöllisyyslautakunnan tulee omalta osaltaan käsitellä Sivistystoimen tasa-arvo- ja yhteisvertaisuusuunnitelma sivistyslautakunnan käsittelyn jälkeen.
Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunta siirtää 6.5.2025 kokouksen pidettäväksi 3.6.2025.
Päätös Yhteisöllisyyslautakunta päätti, että 6.5. kokous siirretään pidettäväksi 20.5.2025.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |