RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 | OAS_Maanpäänkulma |
Maanpäänkulman tuulivoimaosayleiskaava
Khall 24.06.2024 § 118
ABO Energy Suomi Oy on tehnyt esityksen Pöytyän kunnalle tuulivoimaosayleiskaavan laadinnasta Maanpäänkulman alueelle. Oikeusvaikutteinen osayleiskaava aiotaan laatia siten, että sitä olisi mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena Maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisesti. Tavoitteena on, että kaavan laatiminen aloitetaan vuoden 2024 aikana.
Tuulivoimaosayleiskaavan alustava hankealue on laajuudeltaan noin 1135 hehtaaria, ja se sijoittuu pääosiltaan tuulivoimarakentamista ohjaavaan vaihemaakuntakaavaan merkitylle Maanpäänkulman alueelle (tv 303). Kaavamääräyksen mukaan Maanpäänkulma on maakunnallisesti merkittävä tuulivoimatuotantoon soveltuva alue, jolle voidaan sijoittaa yli 10 tuulivoimalayksikköä. Kartan pohjamerkintänä maakuntakaavassa on käytetty maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M).
Esitetyn hankkeen tavoitteena on rakentaa tuulivoimapuisto, joka koostuu enintään kuudesta tuulivoimalasta. Lopullinen voimalamäärä sijoituspaikkoineen tarkentuu kaavoituksen ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyn myötä. Hankkeistaja on ilmoittanut rakennettavien tuulivoimaloiden kokonaiskorkeudeksi enintään 270 metriä.
Pöytyän kunnanvaltuusto hyväksyi 12.9.2022 tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentamisen periaatteet, joiden mukaan kaikkien teollisen mittaluokan tuulivoimaloiden rakentamisen edellytykset tulee selvittää kaavoittamalla. Tuulivoimaloiden kokoa tai etäisyyttä asutukseen koskevia määräyksiä ei tässä periaatepäätöksessä ole annettu.
Hankekehittäjän mukaan tuulivoimapuistoa varten on tehty vuokrasopimuksia alueen maanomistajien kanssa niin monta, että ne kattavat tällä hetkellä yli puolet hankealueen pinta-alasta. Alueeseen sisältyy osin myös Pöytyän kunnan omistama kiinteistö Juhola 636-452-1-56, jota ei vielä ole päätetty vuokrata tuulivoiman tuotantoalueeksi.
Tuulivoimaosayleiskaavan lisäksi hankkeelle aiotaan tehdä samanaikaisesti myös ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), jonka käsittelystä vastaa Varsinais-Suomen ELY-keskus.
Valmistelija aluearkkitehti
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää aloittaa Maanpäänkulman tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan ja kuuluttaa hankkeen vireilletulosta.
Käsittely Keskustelun aikana Farid Harala esitti, että tuulivoiman aiheuttamien massiivisten melupäästöjen ja muiden haittavaikutusten vuoksi tuulivoimaosayleiskaavan laadintaa ei lähdetä edistämään.
Haralan esitys raukesi kannattamattomana.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Pöytäkirjamerkintä Farid Harala jätti asiassa eriävän mielipiteen.
Khall 24.03.2025 § 59
95/10.02.02/2024
Maanpäänkulman tuulipuiston osayleiskaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on valmistunut. Se sisältää Alueidenkäyttölain 63 §:n mukaisen suunnitelman kaavan laatimisessa noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Lisäksi siinä määritellään osalliset, kerrotaan hankkeen sisällöstä, vuorovaikutustavoista ja aikataulusta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville kaavoitustyön aloitusvaiheessa, ja sitä tarvittaessa tarkennetaan työn edetessä. Osalliset voivat lausua mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Tuulivoimaloille kaavoitettavan alueen kokonaispinta-ala on noin 1135 hehtaaria. Hankkeella tavoitellaan Maanpäänkulman alueelle enintään kuutta tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 270 metriä. Tuotettu sähkö siirretään voimala-alueelta maakaapelein läheiseen Caruna Oy:n 110 kV:n voimalinjaan.
Kaavoituksessa hyödynnetään YVA-menettelyssä laadittavia ympäristöselvityksiä. Laaja-alaiset selvitykset koskevat maisemaa, kulttuuriympäristöä, kasvillisuutta ja eläimistöä. Natura-arvioinnin tarve selvitetään. Tuulivoimaloiden maisemallista vaikutusta arvioidaan näkymäalueanalyysillä ja valokuvasovitteilla, myös melu- ja välkemallinnuksia tehdään. Suunnittelualueen historiaa selvitetään arkeologisella inventoinnilla. Lisäksi tehdään asukaskysely.
Tuulivoimaosayleiskaavassa esitettävä voimaloiden sijainti tulee perustumaan sijoitussuunnitelmiin sekä laadittaviin erillisselvityksiin, mallinnuksiin, arviointeihin ja saatavaan palautteeseen.
Asutuksesta todetaan, että suunnittelualueella ei ole asuin- tai lomarakennuksia. Alle kahden kilometrin etäisyydellä alustavasti suunnitelluista tuulivoimaloiden sijoituspaikoista sijaitsee yhteensä 29 asuinrakennusta ja 20 lomarakennusta. Etäisyyttä lähimpään rakennukseen on noin 1,2 kilometriä.
Maanpäänkulman alue on merkitty tuulivoimavaihemaakuntakaavaan, jonka Ympäristöministeriö vahvisti 9.9.2014. Maakuntakaavan päivitystyö on käynnistynyt alkuvuodesta 2025. Ensimmäisenä laaditaan vesien ja voimien vaihemaakuntakaava, johon sisältyvät muun muassa tuulivoimalat.
Maanpäänkulman tuulivoimahankkeen YVA-menettelyä ja osayleiskaavaa koskenut ennakkoneuvottelu käytiin etäyhteydellä 25.2.2025.
Maanpäänkulman tuulivoimaosayleiskaavan laatijaksi esitetään Ramboll Finland Oy:tä.
Valmistelija aluearkkitehti
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi.
Kunnanhallitus hyväksyy tuulivoimaosayleiskaavan laatijaksi Ramboll Finland Oy:n.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |