Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.04.2025/Pykälä 24


 

Vaalikelposuuden menettäminen paikkakunnalta pois muuton takia

 

Keskltk 13.04.2025 § 24  

178/00.00.00/2024 

 

Kuntalain 71 §:n mukaan

 

Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Kansallisen Kokoomuksen ehdokkaana kuntavaaleissa ollut Iina Ketokoski on muuttanut pois kunnasta 31.3.2025 ja on täten menettänyt vaalikelpoisuutensa kuntavaalien ehdokkaana.

 

 Ehdokkaan äänet menevät puolueen hyväksi.

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedoksi Iina Ketokosken vaalikelpoisuuden menettämisen ja ottaa asian vaalien tulosta vahvistettaessa.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta merkitsi tiedoksi vaalikelpoisuuden menettämisen ja ottaa asian huomioon kuntavaalien tulosta vahvistettaessa.