RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen muuttaminen
Khall 28.04.2025 § 96
69/00.04.01/2025
Liedon kaupunginhallitus on 7.4.2025 § 90 päättänyt pyytää ympäristöterveydenhuollon jäsenkuntien Auran, Kaarinan, Kemiönsaaren, Koski, Tl:n, Loimaan, Marttilan, Oripään, Paimion, Pöytyän, Paraisten ja Sauvon valtuustojen päätökset yhteistoimintasopimusten muutoksista 1.6.2025 alkaen.
Ympäristöterveyslautakunnassa on kaksitoista (12) jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen mukaan ympäristöterveyslautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajana toimii vastuukunnan eli Liedon kaupungin edustaja. Varapuheenjohtajana toimii kulloisenkin valtuustokauden ajan se taho, jolla valtuustokautta edeltävän viimeisen tilinpäätöksen mukaan on ollut suurin maksuosuus.
Vuoden 2024 tilinpäätöksen mukaan suurin maksuosuus on ollut Liedon kaupungilla. Liedolla on ympäristöterveyslautakunnassa yksi jäsen, joka valitaan sopimuksen mukaisesti puheenjohtajaksi. Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimus ei ota huomioon tilannetta, jossa Liedolla on suurin maksuosuus. Näin ollen yhteistoimintasopimuksen kohtaa 3 Hallinto esitetään muutettavaksi varapuheenjohtajuuden osalta seuraavasti: ”Varapuheenjohtajana toimii kulloisenkin valtuustokauden ajan se taho, jolla valtuustokautta edeltävän viimeisen tilinpäätöksen mukaan on ollut suurin maksuosuus. Mikäli viimeisen tilinpäätöksen mukainen suurin maksuosuus on Liedon kaupungilla, varapuheenjohtajana toimii kulloisenkin valtuustokauden ajan sen kunnan edustaja, jolla valtuustokautta edeltävän viimeisen tilinpäätöksen mukaan on toiseksi suurin maksuosuus.
Kuntien maksuosuudet vuonna 2024 olivat:
Aura 36 850
Kaarina 179 839
Kemiönsaari 122 939
Koski Tl 30 485
Lieto 207 343
Loimaa 100 035
Marttila 47 209
Oripää 26 273
Paimio 136 921
Parainen 191 738
Pöytyä 196 427
Sauvo 49 565
Yhteensä 1.325.623
Toiseksi suurin maksuosuus on ollut Pöytyän kunnalla.
Lisäksi esitetään tehtäväksi seuraavat muutokset:
-lakiviitteiden päivitys
-toiminnan muutoksista johtuvia päivityksiä
-allekirjoittajien päivitys
-liite 2 (henkilöstöluettelo 1.1.2009) poistetaan tarpeettomana
Esitetyt muutokset käyvät ilmi oheismateriaalina olevasta sopimusluonnoksesta.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuuso hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen 1.6.2025 alkaen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |