RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 92
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston 14.4.2025 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano
Khall 28.04.2025 § 92
77/00.01.03/2025
Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Jos kunnan-hallitus lain 96 §:n mukaan katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt vir-heellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, sen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltä-väksi. Valtuuston 14.4.2025 pidetyssä kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat:
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Sidonnaisuusilmoitukset
Vireillä olevat valtuustoaloitteet
Vireillä olevat kuntalaisaloitteet
Riihikoskella sijaitsevien kiinteistöjen Nikkarinpelto, Riihimäki ja Riihipelto sekä määräalan kiinteistöstä Manttaali ostaminen
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen hyväksyminen
Kunnalle tukipalveluita tuottavan tytäryhtiön perustaminen
Muut asiat
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 14.4.2025 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ole muuten lainvastaisia ja päättää panna valtuuston päätökset täytäntöön.
Sanna Mattilan ja Timo Lehtovuoren valtuustoaloite kentät kuntoon annetaan tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi.
Karri Kinisjärven valtuustoaloite Pöytyän kunnan tavoitteiden asettaminen ja tarkastuslautakunnan arviointilomake annetaan keskushallinnolle valmisteltavaksi.
Karri Kinisjärven valtuustoaloite sähköinen kokouskäytäntö valtuustokauden 2025-2029 alusta lukien annetaan keskushallinnolle valmisteltavaksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |