Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 111


 

Mustanojan aurinkovoimalahankkeen suunnittelutarveratkaisu

 

Khall 12.05.2025     

19/10.03.00/2025 

 

Pöytyän kunnan rakennusvalvontaan on jätetty MRL 137 § mukainen suunnittelutarveratkaisuhakemus, jolla Mustanojan Aurinkoenergia Oy hakee suunnittelutarveratkaisua aurinkovoimalan rakentamiselle. Voimassa olevan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää muun muassa aurinkovoimaloiden rakentamista koskevista suunnittelutarveratkaisuista.

 

Hankealue sijaitsee Pöytän kunnassa Mustanojan, Pirttilahdenkulman ja Pietinkulman alueilla yksityisillä pelto- ja metsäalueilla. Hankealue on laajuudeltaan noin 110 hehtaaria, josta paneelialue, sähkövarastoalue ja sähkönsiirtolaitteisto on noin 102 hehtaaria.

 

Alustavan karkean arvion mukaan aurinkovoimalaitoksen vaihtovirran nimellisteho olisi 65 MWp ja huipputeho noin 85 MWp. Mustanojan Aurinkoenergia Oy on tehnyt alueesta maanvuokrasopimukset aurinkovoimalan suunnittelua, rakentamista ja käyttämistä varten. Suunniteltu alue koostuu suurelta osin aktiivisen viljelyn piiriin kuuluvista pelloista. Hankealue koostuu seuraavaista kiinteistöistä: 636-419-1-35, 636-419-1-38, 636-419-1-42, 636-419-2-36, 636-419-4-5, 636-419-4-31 ja 636-419-6-7.

 

Hakemuksen liitteenä on Solmar Consulting Oy:n suunnittelutarveratkaisun hakemista varten laatima aurinkovoimalan hankeselvitys, jossa tarkastellaan alueen soveltuvuutta aurinkovoiman tuotantoon sekä esitellään hanketta. Muita selvityksiä ovat luonnonarvojen perusselvitys, geotekninen selvitys, pesimälinnustoselvitys, liito-oravaselvitys, hiilitaselaskelma, arkeologinen inventointi, hulevesiselvitys, asukaskyselyn raportti ja rakennusinventointi.

 

Aurinkovoimalan hankealue on voimassa olevassa maakuntakaavassa merkitty maa- ja metsätaloustalousvaltaiseksi alueeksi (M). Alueen kautta kulkee suurjännitelinja (Z). Osayleiskaavaa ei hankealueelle ole laadittu. Huomioitavaksi tulee lisäksi Pöytyän kunnan tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentamista koskeva periaatepäätös, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi 12.9.2022.

 

Kunnan strategian mukaan päätöksenteossa ja toiminnassa huomioidaan ympäristö ja ilmastokysymykset. Uusiutuvan energian käyttöä pyritään lisäämään nykyisestä voimakkaasti sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Aurinkovoimaa rakentamalla kasvatetaan maamme energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta, minkä lisäksi vaikutukset ovat merkittäviä positiivisen hiilitaseen muodostamisessa. Suomessa auringon säteilymäärän ja sähkön käytön kannalta potentiaalisimmat aurinkovoimaloiden sijoittamispaikat löytyvät Etelä-Suomesta.

 

Hankkeesta vastaavan arvio ympäristövaikutuksista

 

Alueella ei ole voimassa yleis- tai asemakaavaa. Hanke ei vaikuta lähialueen kaavoitukseen haittaavasti. Maakuntakaava on otettu huomioon hankesuunnittelussa. Hanke ei ole valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) vastainen.

 

Hanke ei aiheuta alueelle asuntotarpeen kasvua eikä lisää teiden, katujen, vesijohtojen tai viemäröinnin rakentamisen tarvetta.

 

Alueelle on laadittu maisemaselvitys sekä maisema-arvio. Arvioinnin suositukset hankkeen maisemaan sopeuttamisesta on otettu huomioon suunnittelussa.

- Hankkeella ei ole heikentävää vaikutusta merkittäviin maisemallisiin arvoihin.

- Alueelle ei sijoitu rakennushistorian kannalta merkittäviä kohteita.

- Muinaismuistot on hankealueella selvittety. Hankealueelle ei sijoitu muinaismuistoja.

- Luonnon kannalta alueelta ei löytynyt erityisen merkittäviä kokonaisuuksia.

 

Hakijan näkemyksen mukaan hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden muulle järjestämiselle, eikä aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä ja on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Rakentaminen ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen.

 

Kuuleminen ja lausunnot

 

Naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, varattiin tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen MRL 173 §:n ja MRA 65 §:n mukaisesti. Asiakirjat olivat julkisesti nähtävillä 24.1-14.2.2025. Hankeen vireille tuloa koskeva kuulutus julkaistiin kunnan ilmoitustaululla ja Auranmaan Viikkolehdessä 24.1.2025. Nähtävilläolo suoritettiin uudelleen 18.2.-11.3.2025 aikaisemmin puutteellisesti kuulutettujen asiakirjojen vuoksi.

 

Nähtävilläolon aikana saatiin kuusi huomautusta. Annetut huomautukset ovat hakemuksen liitteenä. Myös Varsinais-Suomen ELY- keskukselle, Pelastusviranomaiselle ja alueelliselle vastuumuseolle varattiin mahdollisuus antaa lausunto hankkeesta. Hakijalle varattiin mahdollisuus antaa vastine lausunnoista ja huomautuksista.

 

Hankkeesta annetut lausunnot, huomautukset ja vastineet ovat oheismateriaalina.

 

Lainsäädännön lähtökohdat

 

Suunnittelutarveratkaisuhakemus on jätetty vireille 23.12.2024, joten ratkaisu tehdään jättöhetkellä voimassa olleen lain mukaisesti.

 

Suunnittelutarveratkaisu-menettelyssä selvitetään, täyttyvätkö tarvittavat erityiset edellytykset, jotta edellytykset rakennusluvan hakemiselle voidaan antaa.

 

Rakentaminen suunnittelutarvealueelle edellyttää MRL 137 §:n mukaan, että:

- ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

- on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien  toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta; ja

- on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.

 

Rakentaminen ei saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Päätösehdotusta harkittaessa on huomioitu Pelastuslaitosten  kumppanuusverkoston tammikuussa 2023 julkaiseman Aurinkosähköjärjestelmien paloturvallisuusohjeen suositukset laajojen aurinkovoimaloiden paloturvallisuusjärjestelyistä ja suojaetäisyyksistä. Näistä voidaan antaa tarkempia lupaehtoja rakennuslupavaiheessa.

 

Valmistelijat johtava rakennustarkastaja, aluearkkitehti

 

Päätösehdotus Pöytyän kunnanhallitus toteaa, että edellä mainitut MRL 137 § mukaiset erityiset edellytykset täyttyvät hankkeessa ja päättää tehdä suunnittelutarveratkaisua koskevan myönteisen päätöksen. Päätöksessä kunnanhallitus toteaa hankealueen sopivan kaavailtuun voimalakäyttöön, mutta velvoittaa hakijan täsmentämään lupavaiheessa aurinkovoimalan kokonaislaajuus asemapiirustuksella, sekä ottamaan huomioon suunnittelussa hankkeesta annetut huomautukset ja pelastuslaitoksen ohjeistuksen.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeen 20.5.2025 Päätös on voimassa kaksi (2) vuotta siitä päivästä lukien, jolloin päätös saavuttaa lainvoiman.

 

Päätös