RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 106
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Aurajokisäätiön toiminta-avustus vuodelle 2025
Khall 12.05.2025
290/00.04.01/2023
Aurajokisäätiö on lähestynyt jäsenkuntiaan vuoden 2025 toiminta-avustustuksiin liittyen.
Aurajokivarren kunnat ja kaupungit ovat vuonna 1993 toimintansa aloittaneen Aurajokisäätiön perustajajäseniä. Säätiön toiminnan rahoitus pohjautuu kuntien ja kaupunkien vuotuisiin toiminta-avustuksiin sekä ulkopuoliseen projekti- ja avustusrahoitukseen. Säätiön tavoitteena on
ekologisesti terve sekä maisemallisesti ja virkistyksellisesti arvokas Aurajoki.
Säätiö rahoittaa toimintaansa mm. hankerahoituksella. Hankerahoituksen saaminen edellyttää kuitenkin lähes poikkeuksetta omarahoitusosuutta. Kuntien antamat toiminta-avustukset ovat hakemuksen mukaan säätiölle ratkaisevan tärkeitä mahdollistamaan sekä hankkeiden toteuttamista että säätiön jatkuvaa toimintaa. Tukea voidaan näin hyödyntää sekä suoraan yhteiseen hanketyöhön että pidemmän aikavälin kehittämiseen. Säätiö toteaa, että perusrahoituksen säilyminen vakaana on tärkeää. Sen avulla Aurajokisäätiö pystyy vastaamaan yhä laajempiin alueellisiin ja valtakunnallisiin odotuksiin.
Aurajokisäätiö hakee perustajakunnilta alkuperäisen rahoitusmallin mukaista toiminta-avustusta vuodelle 2025 seuraavasti:
– Auran kunta 5 000 €
– Kaarinan kaupunki 6 500 €
– Liedon kaupunki 15 000 €
– Oripään kunta 3 000 €
– Pöytyän kunta 7 500 €
Turun kaupungin toiminta-avustus säätiölle toteutuu erillisellä haulla. Lisäksi Turku tukee säätiön toimintaa toimitilojen ja erillisten hankkeiden kautta.
Vuonna 2024 kunta myönsi Aurajokisäätiölle toiminita-avustusta 7 500 euroa. Vuoden 2025 avustukselle on varattu määräraha talousarviossa kunnanhallituksen kustannuspaikalla.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Aurajokisäätiölle toiminta-avustusta vuodelle 2025 yhteensä 7 500 euroa.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |