Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.12.2025/Pykälä 77


 

Valtuutettujen aloitteet

 

Kvalt 08.12.2025 § 77  

    

 

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Mikael Vaittinen (vihr.) jätti Pöytyän Vihreiden valtuustoryhmän sekä valtuutettujen Harri Kemppainen (vas.) ja Outi Broux (sd.) valtuustoaloitteen vuosittaisesta Pride-liputuksesta Pöytyälle.

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.