RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 215
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntapäiväedustajan valinta kuntapäiville 13.11.2025
Khall 29.09.2025 § 215
89/00.00.01/2025
Suomen Kuntaliiton yhdistyksen varsinainen jäsenkokous, Kuntapäivät, pidetään joka neljäs vuosi kuntavaalien jälkeen elo‐marraskuussa. Kuntaliiton hallitus on kutsunut Kuntapäivät koolle Helsinkiin 13.11.2025.
Jäsenkunnat nimeävät liiton sääntöjen perusteella edustajia Kuntapäiville kunnan asukasluvun mukaan. Alle 20 000 asukkaan kunnat nimeävät yhden edustajan, jolla on yksi ääni Kuntapäivillä. Jäsenkunta voi valita varsinaisille edustajille tarpeellisen määrän varaedustajia. Varaedustaja osallistuu Kuntapäiville varsinaisen edustajan ollessa estyneenä.
Kuntapäivillä päätetään Kuntaliiton sääntöjen mukaan ainakin:
1) käsitellään hallituksen antama, valtuuskunnan hyväksymä kertomus edellisten varsinaisten Kuntapäivien jälkeen tapahtuneesta yhdistyksen toiminnasta;
2) päätetään valtuuskunnan jäsenten palkkioista ja korvauksista; ja
3) valitaan valtuuskunnan jäsenet ja kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraaviin varsinaisiin Kuntapäiviin kestäväksi toimikaudeksi.
Kuntaliiton valtuuskunnan vaali
Kuntapäivien on valittava Kuntaliiton valtuuskunnan jäsenet ja varajäsenet. Valintaprosessi etenee sääntöjen mukaan niin, että kuntavaalien jälkeen Kuntaliiton valtuuskunnan nimeämän vaalivalmistelutoimikunnan tehtävänä on tehdä Kuntapäiville ehdotus valtuuskuntaan valittavista jäsenistä ja heidän henkilökohtaisista varajäsenistään. Ehdotus tarkastetaan Kuntaliiton valtuuskunnan asettaman vaalilautakunnan toimesta ja lähetetään sen jälkeen esityslistan yhteydessä tiedoksi Kuntaliiton jäsenille, eli kaupungeille ja kunnille.
Sääntöjen mukaan valtuuskunnan jäseniä ja varajäseniä valittaessa käsittelyn pohjana on vaalivalmistelutoimikunnan ehdokaslista. Vähintään viisitoista kuntaa voi laatia oman ehdokaslistansa valtuuskuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä (ns. vastaehdotus). Kuntien laatima ehdokaslista on toimitettava vaalilautakunnalle viimeistään kuukautta ennen Kuntapäiviä. Vaalilautakunta toimittaa mahdolliset kuntien laatimat ehdokaslistat jäsenille viimeistään kaksi viikkoa ennen Kuntapäiviä.
Marraskuun Kuntapäivien esityslista on julkaistu Kuntaliiton verkkosivuilla osoitteessa: https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Esityslista%20Kuntap%C3%A4iv%C3%A4t%2013112025.pdf.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Pöytyän kunnan edustajan Suomen Kuntaliiton Kuntapäiville sekä tälle vähintään yhden varaedustajan.
Päätös Pöytyän kunnan edustajaksi Suomen Kuntaliiton Kuntapäiville nimettiin Marika Loponen ja varaedustajaksi Ilkka Rantala.
| Edellinen asia | Seuraava asia |