RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 219
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Perintövarojen käyttö, palvelutaloyhdistys
Khall 29.09.2025 § 219
359/02.07.02/2023
Edesmennyt yksityishenkilö on testamentannut kunnalle omaisuutensa. Testamentatun omaisuuden varat perunkirjoitushetkellä olivat yhteensä yhteensä 731 145,82 €, josta rahavarat 591 501,72 €, arvopaperit 49 644,10 € ja kiinteä omaisuus 90 000 €. Arvopaperit sisältävät Asunto Oy Pöytyän Laamannin osakkeet, joiden arvo on 45 000 €.
Testamentin mukaisesti kunnalle jäävä omaisuus on käytettävä vanhusten kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kehittämiseen, vanhusten kotona asumisen mahdollisuuksien parantamiseen ja vanhusten kaikinpuoliseen hyvinvointiin. Testamentin mukaan varat on käytettävä niiden Pöytyän kunnan vanhusten hyväksi, jotka asuvat ns. vanhan Pöytyän alueella eli Pöytyän alueella ennen Pöytyän ja Karinaisten yhdistymistä.
Testamentin lisäyksessä todetaan, että Pöytyän kunta ei saa myydä jäävästä kiinteästä omaisuudesta peltoa, metsämaata ja asunto-osaketta kolmeenkymmeneen vuoteen kuoleman jälkeen, mutta omaisuuden saa vuokrata edelleen ja metsän tuoton saa käyttää.
Kunnanhallitus on perustanut toimikunnan, jonka tehtävä on suunnitella testamenttivarojen käyttöä testamentin ehtojen mukaisesti. Toimikunta on toistaiseksi päättänyt käyttää varoja apuvälinehankintoihin sekä ikäihmisten harrastekerho YsiYsit toiminnan avustamiseen. 17.9.2025 kokouksessaan toimikunta päätti esittää kunnanahllitukselle varojen käyttämistä Pöytyän asunto- ja palvelutaloyhditys ry:n omistamien kolmen asunnon saneeraukseen. Yhdistyksen omistuksessa on viisi rivitalorakennusta Riihikosken Riihikodintiellä. Yhdistys vuokraa asuntoja tarveharkinnan perusteella. Yhdistyksellä on rajalliset mahdollisuudet tehdä huoneistoihin suurempia remontteja. Kolmessa huoneistossa on tällä hetkellä akuutti remontin tarve. Kylpyhuoneiden ja keittiöiden uusimisella huoneistot saataisiin jälleen vuokrattavaan kuntoon.
Yhdistykselle myönnettävän avustuksen katsotaan kuuluvan Euroopan komission astuksen (EU) Nro 2023/2831 mukaisen vähämerkityksisen tuen (de minimis) piiriin.
Valmistelija Testamenttitoimikunta
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää testamenttivaroista enintään 45 000,00 euroa käytettäväksi kolmen Pöytyän asunto- ja palvelutaloyhdistys ry:n omistaman Riihikosken Riihikodintiellä sijaitsevan rivitalohuoneiston remontointiin. Kunta kilpailuttaa ja tilaa urakan yhdistyksen puolesta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |