RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 220
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytyän kunnan ja Auranmaan Tukipalvelut Oy:n välinen ICT-palvelusopimus
Khall 29.09.2025 § 220
11/00.04.01/2025
Auranmaan Tukipalvelut Oy tuottaa ateria- ja puhtaanapidon palvelut Pöytyän ja Auran kunnille. Yhtiö on aloittanut toimintansa 1.9.2025. Yhtiö tarvitsee toiminnassaan ICT-palveluja, mm. työasemat ja älylaitteet, käyttölisenssit ja käyttötuki sekä mobiili- ja verkkoyhteydet.
Pöytyän kunnan konserniohjeen 12 kohdan mukaan lähtökohtana on, että konserniyhteisöt hyödyntävät ensisijaisesti konsernin sisäisesti tuotettuja/kilpailutettuja tukipalveluita. Tukipalveluiden järjestämisessä konsernin kokonaisedun arviointi on etusijalla. Konsernin sisäiset tukipalvelujen hankinnat on mahdollista tehdä ilman kilpailutusta mm. silloin, kun sidosyksikön tunnusmerkit täyttävä yksikkö (mikäli se on itse myös hankintayksikkö) hankkii palvelut siihen määräysvaltaa käyttävältä hankintayksiköltä (ns. käänteinen sidosyksikkösuhde).
Tämän asian liitteenä on Pöytyän kunnan ja Auranmaan Tukipalvelut Oy:n välinen ICT-palvelusopimusluonnos. Yhtiö hankkisi sopimuksen perusteella kunnalta tarvitsemansa ICT-tukipalvelut. Palveluiden sisältö kuvataan sopimusluonnoksessa seuraavasti.
Hankittava ICT-tukipalvelu sisältää:
- ICT-tukiresurssin palvelupyyntöperusteisesti
- käyttöoikeuden liikkeen luovutuksella siirtyneen henkilöstön käytössä oleviin tietokoneisiin ja älylaitteisiin sisältäen MS Office-lisenssin toimistosovelluksille
- Tietokoneiden ja älylaitteiden mobiili- ja verkkoyhteyden käyttö
- Keskuskeittiön internetliittymän käyttö
- MS Outlook -sähköpostijärjestelmän käyttölisenssit
- MS Teams -järjestelmän käyttölisenssit
- työasemien ja älylaitteiden tietoturvaan sekä hallintaan liittyvät lisenssit
Hankittava ICT-palvelu ei sisällä käyttötukea Tilaajan omalla kustannuksellaan hankkimiin ohjelmistoihin tai järjestelmiin, ellei tapauskohtaisesti toisin sovita.
Sopimushinta olisi 16,33 euroa kuukaudessa jokaista yhtiön työntekijää kohden. Yhtiön aloittaessa toimintansa sen palveluksessa oli 42 työntekijää. Kunnalle on aiheutunut ICT-kustannuksia yhtiön perustamisesta johtuen sekä yhtiön toiminnasta johtuen syyskuun 2025 aikana. Valmistellussa sopimuksessa sovittaisiin, että kunta laskuttaa yhtiön perustamisvaiheessa toteutuneet ICT-palvelukustannukset sekä 1.9.-31.12. syntyneet kustannukset joulukuun 2025 laskutuksen yhteydessä.
Valmistelija Hallintojohtaja, digipäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Pöytyän kunnan ja Auranmaan Tukipalvelut Oy:n välisen ICT-palvelusopimuksen liitteen mukaisesti. Kunnanhallitus oikeuttaa kunnnjohtajan tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia ennen sen allekirjoittamista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Sanna Mattila ja Sanna Pitkänen eivät esteellisinä (yhteisöjäävi) osallistuneet tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
| Edellinen asia | Seuraava asia |