Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 94


 

Esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetusten hankinta

 

Sivltk 20.08.2025 § 68 

 

 

Pöytyän kunnan esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetusten hankintaa koskevien sopimusten voimassaolo päättyy 31.7.2026, jolloin myös hankintaan sisältyvä optiovuosi on käytetty. Erikseen ajalle 1.8.2025-31.7.2026 kilpailutettuja osakokonaisuuden 5 kuljetuksia koskevaan sopimukseen ei optiomahdollisuutta sisälly. Esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetusten hankinta-arvo ylittää julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 1397/2016 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon, joten hankinta tulee kilpailuttaa kyseisen suuruusluokan hankintoja koskevan sääntelyn mukaisesti.

 

Esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetusten hankinta on suunniteltu toteutettavan ajalle 1.8.2026-31.7.2029. Hankintaan on lisäksi varattu vuoden option käytön mahdollisuus ajalle 1.8.2029-31.7.2030, tilaajan erikseen päättämän mukaisesti. Suuntaa-antavat kuljetusreitit ja aikataulut on valmisteltu yhteistyössä koulujen ja lukion rehtorien, sivistystoimen suunnittelija-toimistosihteerin ja toimistosihteerien kanssa.  

 

Pöytyän kunnan vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan toimielimet päättävät toimialansa hankinnoista, joiden suuruus ylittää toimialan alaisten viranhaltijoiden hankintavaltuuden. Toimialajohtajien hankintavaltuus teknistä johtajaa lukuun ottamatta on 20 000 €.

 

Tarjouspyyntöasiakirjat lähetetään julkaistaviksi Euroopan unionin virallisen lehden (EUVL) täydennyosassa (S-osa) ja Tenders Electronic Daily (TED)-tietokannassa sekä julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa sivistyslautakunnan 20.8.2025 kokouksen jälkeen. Ennen ilmoitusten julkaisemista kyseisillä kanavilla eivät asia ja oheismateriaali ole julkisia (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 60 §).

 

Valmistelijat sivistysjohtaja, hallintojohtaja / hankinta-asiamies

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää

1.  käynnistää esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetusten hankintakilpailutuksen oheismateriaalina olevien hankintailmoituksen ja tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti;

2. valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään hankintailmoitukseen ja tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittavat, pienimuotoiset muutokset.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin, että nuorisovaltuuston edustaja Unto Rauhansuu sekä vanhus- ja vammaisneuvoston edustaja Leena Niemi poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Sivltk 08.10.2025 § 94  

111/02.08.00/2025 

 

 Pöytyän kunta on pyytänyt tarjouksia tilausajoliikenteenä hoidettavasta esi-opetus-, koululais- ja opiskeljakuljetusliikenteestä ajalle 1.8.2026-31.7.2029. Hankintaan sisältyy lisäksi vuoden option käytön mahdollisuus ajalla 1.8.2029-31.7.2030 tilaajan erikseen päättämän mukaisesti. Optiossa on kyse tilaajan oikeudesta, ei velvollisuudesta. Hankintailmoitus on julkaistu Euroopan unionin virallisen lehden (EUVL) täydennysosassa (S-osa) ja Tender Electronics Daily (TED) -tietokannassa sekä julkisten hankintojen ilmoituskanava HILMA:ssa, minkä jälkeen hankinnasta on tiedotettu lisäksi Pöytyän kunnan verkkosivuilla sekä Auranmaan Viikkolehdessä julkaistuilla ilmoituksilla. Hankintaan ei määräaikaan mennessä esitetty kysymyksiä.

 

 Tarjouspyynnössä asetettuun määräaikaan mennessä saatiin tarjoukset seuraavilta:

 

 Osakokonaisuus 1 Kuljetukset Kyrön varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus), Elisenvaaran yhtenäiskoulun yksiköihin ja Elisenvaaran lukiolle

-          Matka-Niinimäki Oy

 

 Osakokonaisuus 2 Kuljetukset Kyrön varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus), Elisenvaaran yhtenäiskoulun yksiköihin ja Elisenvaaran lukiolle

-          Menevä Oy

-          Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä

 

 Osakokonaisuus 3 Kuljetukset Riihikosken varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus) ja Riihikosken yhtenäiskoululle

-          Valtasen Liikenne Oy

 

 Osakokonaisuus 4 Kuljetukset Riihikosken varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus) ja Riihikosken yhtenäiskoululle

-          Menevä Oy

-          Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä

-          Valtasen Liikenne Oy

 

 Osakokonaisuus 5 Kuljetukset Yläneen varhaiskasvatusyksikköön (esiopetus) ja Yläneen yhtenäiskoululle

-          Menevä Oy

-          Ryhmittymä: Riihikosken ja Yläneen taksit / Autoilija Hannu Sankari, Rutasen Taksit Ay, Siukosen Taksit Oy

 

 Osakokonaisuus 6 Muut tarvittavat esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset

-          Menevä Oy

-          Ryhmittymä: Auran ryhmittymä / Arto Pokkinen Oy, Taksipalvelu Satu Koivu Oy, Taksi-MiSa Oy

-          Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä

 

 Osakokonaisuus 7 Muut tarvittavat esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset

-          Menevä Oy

-          Ryhmittymä: Auran ryhmittymä / Arto Pokkinen Oy, Taksipalvelu Satu Koivu Oy, Taksi MiSa Oy

-          Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä

 

 Osakokonaisuus 8 Muut tarvittavat esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset

-          Matka Niinimäki Oy

-          Valtasen Liikenne Oy

 

 Tarjousten arviointi ja vertailu toteutettiin tarjouspyynnössä esitetyn mukai-sesti seuraavasti:

 

 1. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

 2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen

 3. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu ja valinta

 

 Tarjouspyynnön mukaan arviointi- ja valintaprosessin ensimmäisen vaiheen tarkoituksena on selvittää tarjoajien edellytykset suoriutua hankinnan toteuttamisesta. Tätä arvioidaan tarjouspyyntöasiakirjoissa  esitetyillä, tarjoajille asetetuilla soveltuvuusvaatimuksilla. Hankintayksikkö voi tarjouspyynnön mukaan halutessaan pyytää lisäselvityksiä soveltuvuusvaatimusten osalta. Tarjouskilpailusta suljetaan pois tarjoajat, jotka eivät täytä tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettuja vaatimuksia.

 

 Tarjouskilpailusta suljetaan tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan pois tarjoajat, joita koskee julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 80 §:n mukainen poissulkemisperuste. Tarjouskilpailusta voidaan sulkea pois tarjoajat, jotka ovat laiminlyöneet verojen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen tai joita koskee muu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 81 §:n mukainen poissulkemisperuste.

 

 Arviointi- ja valintaprosessin toisessa vaiheessa arvioidaan tarjouspyynnön mukaan ensimmäisen vaiheen läpäisseiden tarjoajien tarjoukset. Tarjoukset tarkistetaan suhteessa tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettuihin vaatimuksiin.Tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset suljetaan pois tarjouskilpailusta.

 

 Arviointi- ja valintaprosessin kolmannessa vaiheessa valitaan tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan kyseiseen vaiheeseen edenneistä tarjouksista osakokonaisuuksittain se, joka on kokonaistaloudellisesti edullisin (halvin hinta). Tarjousten edullisuutta osakokonaisuuksittain vertaillaan annettujen kilometrihintojen perusteella (alv 0 %). Perusteluna halvimman hinnan käyttämiselle valintaperusteena on edellytetyn laadun toteutuminen tarjouspyynnössä asetettujen ehtojen täyttymisen kautta. Osakokonaisuuksien 6, 7 ja 8 osalta tarjoajat asetetaan etusijajärjestykseen.

 

 Tarjouspyynnön mukaan ostaja voi jättää hyväksymättä tarjoukset, joiden hintataso on liian korkea. Tarjous / tarjoukset voidaan jättää hyväksymättä myös, jos olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet siten, ettei suunniteltua liikennettä ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla, ja hankinnan keskeyttäminen arvioidaan kyseisiltä osin perustelluksi.

 

 Muistio tarjoajien soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden arvioinnista sekä tarjousten vertailu ovat oheismateriaalina.

 

 Saadut tarjoukset ovat oheismateriaalina.

 

 Hankinta-asioita koskevat, viranomaisten laatimat asiakirjat tulevat julkisiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 621/1999 6 §:ssä säädetyn mukaisesti. Tarjoukset ja muut julkista hankintaa koskevat asiakirjat tulevat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 7.2 §:n mukaan laissa asetetut rajoitukset huomioiden julkisiksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla kuitenkin on asianosaisina oikeus saada tieto asiakirjoista lain 11 §:n mukaisesti. 

 

 Pöytyän kunnan vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mu-kaan toimielimet päättävät toimialansa hankinnoista, joiden suuruus ylittää toimialan alaisten viranhaltijoiden hankintavaltuuden. Toimialajohtajien hankintavaltuus teknistä johtajaa lukuun ottamatta on 20 000 €.

 

Valmistelijat sivistysjohtaja ja hallintojohtaja / hankinta-asiamies

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää

1. hankkia esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset ajalle 1.8.2026-31.7.2029 oheismateriaalina olevien tarjouspyyntöasiakirjojen ja tarjousten mukaisesti seuraavasti:
- Osakokonaisuus 1 Kuljetukset Kyrön varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus), Elisenvaaran yhtenäiskoulun yksiköihin ja Elisenvaaran lukiolle: Matka-Niinimäki Oy
- Osakokonaisuus 2 Kuljetukset Kyrön varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus), Elisenvaaran yhtenäiskoulun yksiköihin ja Elisenvaaran lukiolle: Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä
- Osakokonaisuus 3 Kuljetukset Riihikosken varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus) ja Riihikosken yhtenäiskoululle: Valtasen Liikenne Oy
- Osakokonaisuus 4 Kuljetukset Riihikosken varhaiskasvatusyksikköön /
-yksiköihin (esiopetus) ja Riihikosken yhtenäiskoululle: Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä
- Osakokonaisuus 5 Kuljetukset Yläneen varhaiskasvatusyksikköön (esiopetus) ja Yläneen yhtenäiskoululle: Ryhmittymä: Riihikosken ja Yläneen taksit / Autoilija Hannu Sankari, Rutasen Taksit Ay, Siukosen Taksit Oy

Osakokonaisuuksien 6, 7 ja 8 osalta tarvittavat esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset ajalle 1.8.2026-31.7.2029 hankitaan oheismateriaalina olevien tarjouspyyntöasiakirjojen ja tarjousten mukaisesti etusijajärjestyksessä seuraavasti:
- Osakokonaisuus 6 Muut tarvittavat esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset:
   1. Menevä Oy
   2. Ryhmittymä: Auran ryhmittymä / Arto Pokkinen Oy, Taksipalvelu Satu   
       Koivu Oy, Taksi MiSa Oy
   3. Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen
       Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä
- Osakokonaisuus 7 Muut tarvittavat esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset:
   1. Ryhmittymä: Auran ryhmittymä / Arto Pokkinen Oy, Taksipalvelu Satu
       Koivu Oy, Taksi MiSa Oy
   2. Menevä Oy
   3. Ryhmittymä: Siukonen, Rutanen, Rauhakylä ryhmittymä / Siukosen
       Taksit Oy, Rutasen Taksit Ay, Tmi Juha Rauhakylä
- Osakokonaisuus 8 Muut tarvittavat esiopetus-, koululais- ja opiskelijakuljetukset:
   1. Valtasen Liikenne Oy
   2. Matka-Niinimäki Oy

Optiovuoden käytöstä ajalla 1.8.2029-31.7.2030 päätetään erikseen.

2. todeta, ettei hankintayksikköä sitova päätös synny tällä päätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävillä kirjallisilla sopimuksilla;

3. todeta, että kirjalliset sopimukset valittujen toimittajien kanssa tehdään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa (1397/2016) säädetyn mukaisesti. Mahdollisen muutoksenhaun ohella päätös saattaa muuttua hankintayksikön tekemän hankintaoikaisun tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden käytön myötä. Sopimukset allekirjoitetaan edellytyksellä, että tarjoajat / ryhmittymien jäsenet toimittavat ennen sopimusten allekirjoittamista tarjouspyyntöasiakirjoissa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 1397/2016 88 §:n mukaisesti edellytetyt, hyväksyttävät, rikosrekisterilain 770/1993 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetut otteet rikosrekisteristä taikka ehdokkaan tai tarjoajan tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävän henkilön alkuperämaan tai sijoittautumismaan toimivaltaisen viranomaisen antaman otteen / otteet rikosrekisteristä. Rikosrekisteriote ei saa olla kahtatoista kuukautta vanhempi.

4. valtuuttaa sivistysjohtajan ja hallintojohtajan viimeistelemään ja allekirjoittamaan hankintasopimukset sekä laatimaan ja julkaisemaan hankinnan jälki-ilmoituksen.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.