RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 87
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Perehdytys sivistyslautakunnan tehtäväalueeseen
Sivltk 20.08.2025 § 65
Kunnan luottamushenkilöille järjestetään valtuustokauden alkaessa perehdytystä kunnan tehtäviin ja toimintaan, toimintaa ohjaavaan sääntelyyn sekä luottamushenkilönä toimimiseen. Yhteisen perehdytyksen lisäksi sivistyslautakunnan jäseniä on suunniteltu perehdytettävän lautakunnan tehtäväalueeseen, tehtäväaluetta koskevaa sääntelyyn ja ajankohtaisiin asioihin sivistysjohtajan, tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden ja rehtorien esittelyjen kautta. Perehdytys on suunniteltu toteutettavan sivistyslautakunnan syyskauden 2025 kokousten yhteydessä. Sivistyslautakunnalle on lisäksi suunniteltu järjestettävän mahdollisuus ohjattuihin vierailuihin sivistystoimen yksiköissä toimintakauden 2025-2026 aikana.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi oheismateriaalina olevan koonnin sivistyslautakunnan tehtäväalueen keskeisestä lainsäädännöstä ja sääntelyn nojalla annetuista määräyksistä, sivistysjohtajan esittelyn toiminnasta ja ajankohtaisista asioista sekä selostusosassa kuvatun suunnitelman perehdytyksen jatkamisesta toimintakauden 2025-2026 aikana.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Sivltk 10.09.2025 § 78
Varhaiskasvatuspäällikkö Mia Mansikka on kutsuttu kokoukseen esittelemään varhaiskasvatuksen tehtäväaluetta ja toimintaa.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi varhaiskasvatuspäällikön esittelyn varhaiskasvatuksen tehtäväaluetta ja toimintaa koskien.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että varhaiskasvatuspäällikkö Mia Mansikka poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.28.
Sivltk 08.10.2025 § 87
106/00.00.01/2025
Elisenvaaran yhtenäiskoulun rehtori Vili Santala, Riihikosken yhtenäiskoulun rehtori Minna Savo ja Yläneen yhtenäiskoulun rehtori Markus Takala on kutsuttu kokoukseen esittelemään kouluja ja koulujen toimintaa. Sivistysjohtaja esittelee osaltaan perusopetuksen tehtäväaluetta sekä koulujen yhteydessä järjestettävää perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi sivistysjohtajan sekä Elisenvaaran, Riihikosken ja Yläneen yhtenäiskoulujen rehtorien esittelyt perusopetuksen tehtäväaluetta, kouluja, koulujen toimintaa sekä perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa koskien.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Elisenvaaran yhtenäiskoulun rehtori Vili Santala, Riihikosken yhtenäiskoulun rehtori Minna Savo ja Yläneen yhtenäiskoulun rehtori Markus Takala poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.50.
| Edellinen asia | Seuraava asia |