RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 89
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtionavustuksen hakeminen perusopetuksen uimataidon opetuksen vahvistamiseen
Sivltk 08.10.2025 § 89
145/02.05.01.01/2025
Opetus- ja kulttuuriministeriö on 18.9.2025 julistanut haettavaksi hankeavustuksen perusopetuksen uimataidon opetuksen vahvistamiseen. Myönnettävä valtionavustus on yhteensä enintään 3,5 miljoonaa euroa.
Hakutiedote, jossa ovat kuvattuina avustuksen tavoitteet, myöntöperusteet ja käyttötarkoitukset, on oheismateriaalina.
Haettavana olevalla valtionavustuksella voidaan kattaa enintään 80 % hankkeen kustannuksista, joten hankkeen toteuttajan omarahoitusosuus on vähintään 20 %. Avustusta voidaan käyttää ajalla 1.12.2025-31.7.2027; käyttöaikaa tarkennetaan avustuspäätöksessä. Hankeavustuksen hakuaika päättyy 30.10.2025 klo 16.15.
Pöytyän kunnassa tarkoituksenmukaiseksi on arvioitu valtionavustuksen hakeminen oheismateriaalina olevan hakemusluonnoksen mukaisesti. Hakemus voi valmistelun edetessä tarkentua.
Sivistyslautakunnan käsiteltäväksi valmisteltuun, vuoden 2026 talousarvio- ja vuosien 2026-2028 taloussuunnitelmaesitykseen ovat valtionavustus myönnettäessä varattuina määrärahat hankkeen toteuttamiseen. Valtionavustuspäätöksen ajoittuessa loppuvuoteen, ei tulomäärärahoja ole toistaiseksi sisällytetty talousarvioon ja -suunnitelmaan. Tulomäärärahat tulevat huomioitaviksi valmistelun edetessä tai toteutuvat avustus myönnettäessä talousarviossa ja -suunnitelmassa varauduttua suurempina. Kyseessä on kahdelle talousarviovuodelle ajoittuvaksi suunniteltu, tulo- ja menomäärärahoiltaan kokonaisuudessaan pienehkö hanke.
Pöytyän kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan sivistyslautakunta vastaa varhaiskasvatuslain, perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain, vapaasta sivistystyöstä annetun lain, taiteen perusopetuksesta annetun lain ja muun toimialan tehtäviä koskevan sääntelyn mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä sekä koulutuksen järjestäjälle lailla tai asetuksella säädetyistä tehtävistä Pöytyän kunnassa. Hallintosäännön 35 §:n mukaan lautakunnat päättävät lisäksi tehtäväalueensa asioista, joista ratkaisuvaltaa ei ole erikseen osoitettu muille tahoille.
Valmistelijat sivistysjohtaja, Elisenvaaran, Riihikosken ja Yläneen yhtenäiskoulujen rehtorit
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää valtionavustusta perusopetuksen uimataidon opetuksen vahvistamiseen haettavan selostusosassa kuvatun ja oheismateriaalina olevan hakemusluonnoksen mukaisesti. Hakemus viimeistellään ja lähetetään hakuajan päättymiseen 30.10.2025 klo 16.15 mennessä viranhaltijatyönä. Hankesuunnitelmaa tarkennetaan, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |