RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisöllisyyslautakunta
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 52
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lapsi- ja perheneuvoston kokoonpano 2025-2029
Khall 29.09.2025 § 227
Pöytyän kunnan lapsi- ja perheneuvosto on kunnan, sen alueella asuvien ja toimivien lasten, heidän perheidensä, järjestöjensä ja muiden tahojen yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata lasten ja heidän perheidensä hyvinvointia, lapsiperheiden palveluja ja harrastusmahdollisuuksia sekä tehdä ehdotuksia kunnan viranhaltijoille, lautakunnille sekä muille toimielimille ja tahoille toimintojen kehittämiseksi.
Vaikuttamistoimielinten kokoonpanosta on määrätty toimintasäännössä. Toimintasäännön mukaan tavoitteena on muodostaa mahdollisimman monipuolinen kokoonpano kunkin kohderyhmän hyvinvointia edistävistä yhdistyksistä. Yhdistyksistä pyydetään ehdotuksia vaikuttajaryhmien jäsenistä ja varajäsenistä. Yhdistysten jäsenehdokkaiden tulee olla pöytyäläisiä ja/tai Pöytyä kuuluu kyseiseen alueelliseen järjestöön.
Ehdotettujen jäsenten tulee olla sitoutuneita vaikuttajaryhmätoimintaan ja heillä tulee olla edustamansa yhdistyksen hyväksyntä. Luottamushenkilöedustajien valintaa valmistelee kunnanhallitus. Yhdistysedustajien kokoonpanossa pyritään toteuttamaan rotaatioperiaatetta eli jäseniksi valitaan sekä aiemmin neuvostossa toimineita henkilöitä tuomaan edellisen neuvoston kokemusta että uusia tuoden uusia näkökulmia toimintaan.
Pöytyän kunnanhallitus asettaa toimikauttaan vastaavaksi ajaksi kylien neuvottelukunnan, lapsi- ja perheneuvoston ja vanhus- ja vammaisneuvoston. Poikkeuksena on nuorisovaltuusto, jonka toimintakausi on kaksi vuotta ja se valitaan vaaleilla. Kunnanhallitus valitsee/vahvistaa vaikuttajaryhmien jäsenet ja varajäsenet.
Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen Lapsi- ja perheneuvostoon kuusi jäsentä seuraavasti:
1-4. yhdistysedustajaa (MLL, partio, yhtenäiskoulujen vanhempainyhdistykset), seurakunnan edustaja, muu yhdistysedustaja. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi sivistyslautakunta, yhteisöllisyyslautkaunta ja teknien lautakunta nimeävät kukin neuvostoon edustajansa, jolla on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Neuvoston sihteerinä toimii kulttuurisihteeri.
Kulttuurisihteeri on tiedustellut halukkaita lapsi- ja perheneuvoston jäseniä ja saanut suostumuksen seuraavilta henkilöiltä:
Varsinainen jäsen | Varajäsen |
Henriikka Chorin, MLL Karinainen | Katja Mäkelä, PöU Salibandy |
Heidi Bister, Partiolippukunta Pöytyän Pöllöt | Jonna Lohi, RYK vanhempainyhdistys |
Riikka Maanpää, MLL Yläne ja Yläneen vanhempainyhdistys | Eeva Arponen, MLL Yläne ja Yläneen vanhempainyhdistys |
Janina Rautiainen, EYK vanhempainyhdistys | Anniina Kyläpekka, EYK vanhempainyhdistys |
Ranja Pohjanrinne, MLL Pöytyä | Susanna Sorvisto, MLL Pöytyä |
Minna Truhponen, Pöytyän seurakunta | Merelle Peltonen-Galindo, Pöytyän seurakunta |
Valmistelija Kulttuurisihteeri, hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee lapsi- ja perheneuvoston jäsenet esittelyosan mukaisesti. Lisäksi kunnanhallitus pyytää sivistyslautakuntaa, yhteisöllisyyslautakuntaa ja teknistä lautakuntaa nimeämään neuvostoon omat edustajansa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yhtltk 07.10.2025 § 52
149/00.00.01/2025
Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunta merkitsee lapsi- ja perheneuvoston kokoonpanon tiedoksi ja valitsee oman edustajansa lapsi- ja perheneuvostoon.
Yhteisöllisyyslautakunnan puheenjohtajalla on aina oikeus osallistua lapsi-ja perheneuvoston kokouksiin.
Päätös Yhteisöllisyyslautakunta merkiksi tiedoksi lapsi- ja perheneuvoston kokoonpanon ja valitsi Miia Lehtosen yhteisöllisyyslautakunnan edustajaksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |