RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 251
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Vuoden 2026 talousarvion valmistelutilanne
Khall 27.10.2025
137/02.02.00/2025
Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvion on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha tai tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. (Kuntalaki 110 §)
Talousarviovalmistelua ja taloustilannetta käsiteltiin valtuustoseminaarissa 23.10.2025, jossa toimialat esittelivät lautakunnissa hyväksyttyjä talousarvioehdotuksia.
Toimialojen talousarvioesitykset 2026 poikkesivat talousarvioraamista huomattavasti, joka käyttötalouden osalta tarkoittaa sekä tulojen että menojen osalta lähes puoli miljoonaa euroa alijäämää.
Samaan aikaan valtionosuuksien ennakkoarvioissa on esitetty Pöytyän osalta vähennystä noin puoli miljoonaa euroa ja verotulojen kehitys odottaa edelleen yleisen taloustilanteen toipumista.
Kokonaisuutena alijäämä vuosikatteen ja poistojen jälkeen jäisivät toimialojen talousarvioesityksen jälkeen alijäämäiseksi lähes 900.000 euroa. Talousarvioraamissa vuosikate ja poistot olivat 2,2 milj. euroa, joten alijäämäksi esitettiin nollatulosta.
Valmistelija Talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027-28 taloussuunnitelman valmistelutilanteen ja käy lähetekeskustelun jatkovalmistelusta.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |