Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 21.10.2025/Asianro 59


 

Käräjäoikeuden lautamiesten valinta

 

Khall 29.09.2025 § 225 

 

 

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 3 §:n mukaan käräjäoikeuden

lautamiesten lukumäärän vahvistaa oikeusministeriö. Lain 4 §:n mukaan

valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti

edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.

Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa

asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajattu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.

 

Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on

täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Pöytyän kunta kuuluu Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiopiiriin.

Pöytyän kunnasta valitaan kaksi lautamiestä.

 

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamanni Tommi Vuorialho on ilmoittanut, että lautamiehille järjestetään yhteinen koulutustilaisuus tiistaina 4.11.2025.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudekseen kaksi käräjäoikeuden lautamiestä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 21.10.2025     

89/00.00.01/2025 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto valitsee toimikaudekseen kaksi käräjäoikeuden lautamiestä.

 

Päätös