Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 277



 

Eläinhoitolaa koskevan yhteistyösopimuksen päivittäminen

 

Khall 15.12.2025 § 277  

163/02.08.00/2022 

 

Taustaa

Eläinten hyvinvointilain (693/2023) 26 § mukaan kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Talteen otettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, luovuttaa tai lopettaa eläin.

 

Edellä mainittu tilapäinen hoito järjestetään Pöytyän kunnan alueella tällä hetkellä Turun eläinhoitolassa. Kunnalla on voimassa oleva sopimus eläinhoitolan palveluita koskevasta yhteistyöstä seuraavien kuntien ja kaupunkien kanssa: Aura, Kaarina, Kustavi, Lieto, Masku, Marttila, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Parainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo, Taivassalo, Turku ja Vehmaa. Sopimuskunnat sitoutuvat ostamaan Turulta eläinten hyvinvointilain (693/2023) 26 §:n mukaisen, irrallaan tavatun ja talteen otetun koiran, kissan tai muun vastaavan pienikokoisen seura- tai harrastuseläimen tilapäisen hoidon järjestämisen. Pöytyä on liittynyt sopimukseen 1.1.2017 alkaen.

 

Turun kaupunki valmisteli palvelun ulkoistamista ja tiedusteli aiemmin seutukuntien halukkuutta osallistua palvelun yhteishankintaan. Kunnan hallitus päätti 24.06.2024 § 124 ilmoittaa Turun kaupungille Pöytyän kunnan sitoutumisesta valmisteilla olleeseen seutuhankintaan. Turun kaupuni on sittemmin päättänyt luopua palvelun ulkoistamisesta ja jatkaa eläinhoitolan toimintaa omana työnä.

 

Yhteistyösopimuksen päivittäminen

Turun kaupunki esittää yhteistyösopimukseen muutoksia päivittyneen lainsäädännön vuoksi ja jo aiemmin tapahtuneiden palvelumuutosten vuoksi. Sopimuksen päivityksen yhteydessä uutena kuntana sopimukseen liittyy Kemiönsaari.

 

Korvausperusteet säilyisivät ennallaan. Sopimuksen kohdan 4 mukaisesti:

Eläinhoitolan ja sen toiminnan ylläpitämisestä aiheutuneet nettokustannukset jaetaan Turun ja sopimuskuntien kesken asukaslukujen suhteessa. Turku laskuttaa sopimuskuntaa. Asukasmäärän käytetään tilastokeskuksen saatavissa olevaa viimeisen päättyneen vuoden 31.12 päivämäärän asukasmäärää.

 

Jaettaviin kustannuksiin esitetään seuraavia muutoksia:

-          Aiemmin 2,5 hoitajan palkka, jatkossa kolmen eläintenhoitajan palkka.

-          Siivouskustannuksia ei ole aiemmin laskutettu. Jatkossa henkilökunta vastaa itse tilojen puhtaanapidosta (kustannusarvio yht. n. 8000 €/vuosi).

 

Tämänhetkinen kustannustenjako ja päivitetty kustannustenjako käyvät ilmi oheismateriaalina olevasta esityksestä. Pöytyä maksaisi palvelusta jatkossa arviolta 2 825,70 / 6 kk. Turun kaupunki valmistelee ympäristöterveyden taksamuutosta, joka tulisi voimaan vuoden 2026 alusta lukien. Uuden taksan myötä eläinhoitolan yhteistyökuntien kesken jaettava nettokustannus todennäköisesti laskisi jonkin verran.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan eläinhoitolaa koskevan yhteistyösopimuksen 1.1.2026 voimaan tulevana ja oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä muutoksia ja korjauksia ennen sen allekirjoittamista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Marianne Mäkelä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 16.51.