Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 285


 

Älykkäät kylät ”Kylässä Pöytyällä” Leader-hankkeen hakeminen

 

Khall 15.12.2025 § 285  

151/00.01.05/2024 

 

Pöytyän kunta toteutti vuosina 2024–2025 Kylien neuvottelukunnan kanssa Älykkäät kylät -valmisteluhankkeen, jossa selvitettiin kylien valmiuksia ja kiinnostusta laajempaan yhteistyöhön. Valmistelussa tunnistettiin tarve vahvistaa kylien vetovoimaa, viestintää, varautumista, paikallistaloutta sekä kunnan ja kylien välistä yhteistyötä. Valmisteluhankkeen tuloksena yhdeksän kyläyhdistystä allekirjoitti aiesopimuksen osallistumisesta varsinaiseen kehittämishankkeeseen.

Varsinainen hanke Kylässä Pöytyällä toteutetaan kahden vuoden aikana (1.3.2026–1.3.2028). Hankkeessa kehitetään kylien viestintää ja näkyvyyttä, vahvistetaan paikallistaloutta ja kylämatkailua, laaditaan kyläkohtaisia suunnitelmia ja varautumistoimia sekä luodaan pysyvä kunta–kylä–kolmas sektori -yhteistyömalli. Hankkeeseen palkataan 60 % työajalla projektikoordinaattori.

 

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 89 672 €. Rahoitus jakautuu hakemuksessa seuraavasti:

        Leader-tuki 80 %: 71 737 €

        Omarahoitus 17 934,34 €, josta

    Pöytyän kunnan rahoitusosuus 8 967,17

    Kylien talkootyö 8 967,17 €

 

Kunnan rahoitusosuus katetaan vuosittaisista määrärahoista seuraavasti: kuntamarkkinoinnin määräraha 3 500 €/vuosi ja Kylien neuvottelukunnan määräraha 984 €/vuosi.
 

Hanke tukee Pöytyän kunnan strategiaa, asukkaiden osallisuutta, elinvoiman vahvistamista sekä kunnan ja kylien yhteistyön kehittämistä. Hankkeen tuloksina syntyvät muun muassa päivitetyt kyläsuunnitelmat, yhteinen kylästrategia, kyläkummimalli sekä ”Kylässä Pöytyällä” -verkkosivusto ja siihen liittyvä viestintäkokonaisuus.

Hanke valmistellaan Leader-hakemuksena.

 

Hankkeen tarkempi sisältö käy ilmi oheismateriaalina olevasta hakemuskoosteesta.

 

Valmistelija kehittämispäällikkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää: 

1. Hyväksyä Älykkäät kylät ”Kylässä Pöytyällä” -hankkeen ja sen toteuttamisen esitetyn hankesuunnitelman mukaisesti
2. Hyväksyä hankkeen kokonaisbudjetin 89 673 € ja Pöytyän kunnan omarahoitusosuuden 8 967,17 €.
3. Oikeuttaa kehittämispäällikön tekemään hankehakemuksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.