Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.01.2026/Pykälä 4


 

Riihikodin hulevesijärjestelmän korjaaminen

 

Teknltk 29.01.2026 § 4  

7/10.03.02.01/2026 

 

Riihikodin kosteusteknisessä kuntotutkimuksessa 6/2017, jota täydennetty lisäselvityksin 6/2018, on todettu maakosteuden nousevan kapillaarisesti sekä diffuusiolla teräsbetonilaattarakenteeseen. Kosteuden nousun maaperästä aiheuttaa kapillaarikatkokerroksen puuttuminen sekä eristyksen puuttuminen väliseinävahvistusten kohdalla. Muovimaton vesihöyryvastus estää kosteuden pääsyn huoneilmaan, jolloin kosteus tiivistyy muovimaton alapintaan. Kosteuden kertyminen on saanut aikaiseksi muovimaton alapintamateriaalin hajoamisen.

 

Sisäilmaoireilusta on tullut muutamia ilmoituksia loppukesällä 2025. Lisäksi AVI on tehnyt sisäilmatarkastuksen 30.9.2025. Tarkastuksella AVI on antanut toimintaohjeita, joihin odottavat vastinetta 27.2.2026 mennessä. Näiden selvittämiseksi hyvinvointialue on perustanut sisäilmatyöryhmän. Ensimmäinen sisäilmatyöryhmän kokous oli 3.11.2025. Tekninen toimi teetti kohteessa sisäilman VOC-haitta-ainetutkimuksen 18.11.2025. Tutkimusraportin mukaan VOC-pitoisuudet eivät ylittäneet asumisterveysasetuksen toimenpiderajaa.

 

Syksyn 2025 aikana kaivettiin maanpinnan alapuolella olevat salaojakaivot esiin, niiden toimivuudessa ei havaittu ongelmia. Lisäksi salaojien rakennekerrokset olivat kunnossa, kuten myös rautaeristykset. Näiden toimien yhteydessä todettiin, että rakennuksen hulevesijärjestelmä vaatii muutoksia. Kattovedet oli johdettu betonikouruin etäämmälle rakennuksesta, varsinaista hulevesijärjestelmää ei kuitenkaan ollut. Rakennusten välissä oli yleensä yksi ritiläkannellinen sadevesikaivo, mutta maaston muotoilu ei toteutunut niin, että vesi olisi luontaisesti kaivon suuntaan virrannut. Maanpinnan nousu tai rakennuksen painuminen on aiheuttanut sen, että maanpinta viettää kohti sokkelia parin metrin matkalla rakennuksen vierustalla.

Tekninen toimi pyysi paikalliselta kaivinkoneurakoitsijalta tarjousta hulevesijärjestelmän rakentamisesta, tarjous liitteenä. Urakkaan ei ollut määrärahaa eikä suunnitelmia. Urakan suurin osuus on pinnanmuotoilusta syntyvien maamassojen poiskuljetuksessa. Urakkaa toteutetaan säiden salliessa. Syksyllä toteutettiin yksi, lähinnä Koskitietä olevien A ja B siipirakennusten väli. Kattovesille rakennettiin sadevesikaivot, lisättiin yksi ritiläkannellinen sadevesikaivo ja maasto muotoiltiin kauttaaltaan rakennuksesta poispäin viettäväksi.

 

Vuodelle 2026 teknisellä toimella on 50 000 euron määräraha toteutukseen ja työtä jatketaan keväällä lumien sulettua ja säiden salliessa.

 

Valmistelija kiinteistöpäällikkö

 

Päätösehdotus Tuodaan tekniselle lautakunnalle tiedoksi palvelukeskus Riihikodin hulevesijärjestelmän saneerauksen tilanne. Lisäksi tekninen lautakunta päättää tilata hulevesijärjestelmän rakentamisen jatkotyön Autoilija Ismo Ojanperältä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.