Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 9



 

Hyvinvointikertomus 2021-2025 ja hyvinvointisuunnitelma sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2025-2029

 

Khall 19.01.2026 § 9  

154/00.01.03/2025 

 

Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Velvollisuudesta on säädetty mm. lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 6 §:ssä, jossa säädetään, että:

 

Kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin.

 

Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet. Sen on otettava päätöksenteossaan huomioon päätöstensä arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kunnan on nimettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutaho.

 

Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.

 

Kunnilla on lisäksi erityinen suunnitteluvelvoite liittyen lasten ja nuorten hyvinvointiin. Lastensuojelulain 12 §:n mukaan

 

Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi kunnan tai kuntien toimintaa koskeva lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Suunnitelma on osa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 6 §:ssä tarkoitettua kunnan hyvinvointisuunnitelmaa.

 

Edellä 1 momentissa tarkoitetun kunnan lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tulee sisältää suunnittelukaudelta tiedot:

1) lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta;

2) lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista;

3) yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä; sekä

4) suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta.

 

Vuoden 2025 aikana valmisteltiin liitteenä olevat hyvinvointikertomus vuosilta 2021-2025 ja hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2029. Kertomusta ja suunnitelmia on

käsitelty seuraavissa toimielimissä:

Nuorisovaltuusto 30.10.2025 § 70,

tekninen lautakunta 06.11.2025 § 97,

sivistyslautakunta 12.11.2025 § 103,

yhteisöllisyyslautakunta 18.11.2025 § 60

 

Kaikki toimielimet puoltavat suunnitelmien hyväksymistä.

 

Valmistelija Hyvinvointityöryhmä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi hyvinvointikertomuksen vuosilta 2021-2025 ja hyväksyy hyvinvointisuunnitelman sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2025-2029.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.