RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 28
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kunnanvaltuuston 26.1.2026 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano
Khall 09.02.2026
97/00.02.00/2022
Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Jos kunnan-hallitus lain 96 §:n mukaan katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt vir-heellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, sen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltä-väksi. Valtuuston 26.1.2026 pidetyssä kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat:
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Pääomalainan myöntäminen Pöytyän Lämpökeskus Oy:lle
Muut asiat
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 26.1.2026 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ole muuten lainvastaisia ja päättää panna valtuuston päätökset täytäntöön.
Ari Kivikosken valtuustoaloite Yläneen kunnantaloa koskevan myyntipäätöksen perumisesta lähetetään keskushallinnolle valmisteltavaksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |