RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 32
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Keskushallinnon talouden käyttösuunnitelma vuodelle 2026
Khall 09.02.2026
137/02.02.00/2025
Kunnanvaltuusto on 08.12.2025 § 70 hyväksynyt vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2028. Hallintosäännön 90 §:n mukaan toimielimet hyväksyvät vuosittain talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmansa.
Kunnanhallitus on 15.12.2025 § 290 hyväksynyt talousarvion 2026 täytäntöönpano-ohjeen. Ohjeen mukaan toimielimet hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa 13.2.2026 mennessä.
Hyväksyttyä käyttösuunnitelmaa voidaan muuttaa perustellusta syystä. Käyttösuunnitelman muutokset voivat kohdistua vain ulkoisiin määrärahoihin ja tuloarvioihin siten, että sitovat toimielintasojen määrärahat ja tuloarviot eivät muutu. Muutoksia ei myöskään saa tehdä eri hallinnonalojen välisiin sisäisiin määrärahoihin, sisäisiin vuokriin eikä poistoihin. Palkkaukseen varattuja määrärahoja saa siirtää vain palkkatililtä toiselle palkkatilille, ellei muutokselle ole erityistä perustetta (esim. siirtyminen omasta toiminnasta ostopalveluun).
Valtuuston hyväksymä talousarvio on jo laadittu tili-, kustannuspaikka- ja toimintokohtaisena Accuna-talousarviosuunnitteluohjelmaan. Toimielinten tulee tarkastaa talousarvioehdotuksen pohjana olleet käyttösuunnitelmansa vastamaan valtuuston myöntämiä määrärahoja ja tuloarvioita. Talousarvioissa on määritelty toimielimittäin sitovat tavoitteet.
Osana käyttösuunnitelmaa määrätään lisäksi laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät.
Keskushallinnon toimialan toiminnot kuuluvat kunnanhallituksen lisäksi myös tarkastuslautakunnan ja keskusvaalilautakunnan tehtäviin, minkä vuoksi näiden käyttösuunnitelmat on tarkoituksenmukaista käsitellä yhdessä.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus:
1. hyväksyy liitteenä olevan keskushallinnon talouden käyttösuunnitelman vuodelle 2026,
2. päättää, että valtuuston hyväksymät toimielinkohtaiset määrärahat jaetaan käyttösuunnitelman mukaisesti tehtäville ja osatehtäville määrärahoiksi sekä
3. hyväksyy vuodelle 2026 keskushallinnon laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät liitteen mukaisesti.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |