Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Asialista 05.02.2026/Asianro 4


 

Konsertti vanhusväestön hyvinvoinnin hyväksi

 

Vanvamne 05.02.2026     

73/00.01.03/2022 

 

 Musiikkimuistot rakentavat ikääntyvien yhteisöllisyyttä ja kansakunnan historiaa. Turun Veteraaniperinneorkesteri ry on saanut 8 000 euroa maakuntakonserttien toteuttamiseen varsinaissuomalaisten palvelutalojen ja hoivakotien asukkaille Varma ja Vilho Varkon stipendirahastosta.

Tuija Saura tulee vanhus- ja vammaisneuvoston kokoukseen kertomaan konserttikiertueesta ja tavoitteena on toteuttaa yksi konsertti Pöytyän Kisariihessä.
 

 TURUN VETERAANIPERINNEORKESTERI – Maakuntakonserttien kiertue 2025-2026

  Turun Veteraaniperinneorkesteri ry vaalii sotiemme veteraanien perinteeseen liittyvää musiikkia. Sota-ajan musiikin lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös uudempaa, 1950-1980-luvuilla suosituksi noussutta musiikkia. Näin siksi, että tuona aikana veteraaneja seuraava sukupolvi on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa, ja he ovat nyt saavuttaneet elämässään sen vaiheen, jolloin positiivisen muistelun merkitys kasvaa.

 
Orkesterissa on 25 vapaaehtoista soittajaa. Kapellimestarina toimii dir. mus. Heikki Varantola. Konserttien solisteina ovat esiintyneet orkesterin jäsenten lisäksi useat ammattimuusikot ja -laulajat mm. Tuija Saura.

 

 Kahvikonsertit tarjotaan maksuttomina Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin.

 

 Maakuntakonserttien ydinajatuksena on tarjota virkistäviä ja voimaannuttavia elämyksiä henkilöille, joilla on sairauden tai vammaisuuden vuoksi rajalliset mahdollisuudet päästä kuulemaan elävää musiikkia. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että elävän musiikin tuottama positiivinen kokemus on voimakkaampi kuin tallenteita kuuntelemalla saatu. Konserteilla on musiikin lisäksi sosiaalinen lisäarvo yhdessäolon ja yhteislaulun kautta. Siten hanke palvelee myös Suomen Kulttuurirahaston edistämiä kulttuurisen tasa-arvon, yhteisöllisyyden ja osallisuuden päämääriä.


 

 

Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee mahdollisuudesta olla mukana konsertin järjestämisessä.

 

Päätös