Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 18


 

Muut asiat

 

Kvalt 13.04.2026 § 18  

    

 

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Heimo Pohjanpalo (kesk.) jätti valtuutettujen Pohjanpalo, Niittymaa (kesk.) Rajala (vas.), Kajander (kesk.), Lehtovuori (kesk. varavalt.), Lehtinen (kesk.), Heinonen (kesk.), Mattila (kesk.) Kivikoski (ps.) ja Vaittinen (vihr.) valtuustoaloitteen kirjaston Yläneen toimipisteen autotallin muuttamisesta kuntalaisia monipuolisesti palvelevaksi tilaksi.

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.