RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.06.2026/Pykälä 48
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Viranhaltijapäätökset ja Auranmaan opiston johtokunnan pöytäkirjat
Sivltk 10.06.2026 § 48
Sivistysjohtaja
Henkilöstöpäätökset § 13 - 14
Kirjastotoimenjohtaja
Muut päätökset § 3
Varhaiskasvatuspäällikkö
Henkilöstöpäätökset § 22 – 25 ja 27 - 30
Muut päätökset § 4
Auranmaan opiston rehtori
Elisenvaaran lukion rehtori
Muut päätökset § 1
Elisenvaaran yhtenäiskoulun rehtori
Elisenvaaran yhtenäiskoulun apulaisrehtori
Riihikosken yhtenäiskoulun rehtori
Riihikosken yhtenäiskoulun apulaisrehtori
Henkilöstöpäätökset § 9, 10 ja 12
Yläneen yhtenäiskoulun rehtori
Tilankäyttöpäätökset § 1
Auranmaan opiston johtokunnan pöytäkirja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä kuntalain 410/2015 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan ja merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi.
Käsittely Sivistyslautakunnan tiedoksi tuotiin lisäksi esityslistan lähettämisen jälkeen saapunut, sähköiseen kokousjärjestelmään tallennettu Auranmaan opiston johtokunnan 2.6.2026 kokouksen pöytäkirja.
Sivistysjohtajan kokouksessa antama, muutettu päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä kuntalain 410/2015 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan, ja merkitsee viranhaltijapäätökset ja Auranmaan opiston johtokunnan pöytäkirjan tiedoksi. Auranmaan opiston johtokunnan 2.6.2026 kokouksen pöytäkirja viedään oheismateriaaliksi sivistyslautakunnan 10.6.2026 kokouksen pöytäkirjaan asian yhteyteen.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi sivistysjohtajan kokouksessa antaman, muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |