RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 110
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnan tytäryhtiöiden valvonta, Pöytyän Lämpökeskus Oy
Khall 18.05.2026 § 110
91/02.00/2026
Selostus asiasta
Pöytyän Lämpökeskus Oy on kunnan kokonaan omistama osakeyhtiö ja osa Pöytyän kunnan kuntakonsernia. Yhtiö toimittaa kaukolämpöä Riihikosken ja Yläneen taajamien kaukolämpöverkkoihin.
Yhtiön toimitusjohtaja esittelee kunnanhallitukselle yhtiön toimintaa ja taloutta.
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Pöytyän Lämpökeskus Oy:n toimitusjohtajan selvityksen yhtiön toiminnasta ja taloudesta.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Pöytäkirjamerkintä Pekka Vihervuori poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.13.
| Edellinen asia | Seuraava asia |