RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 136
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kyrön Seudun kyläyhdistys r.y.:n anomus palkkauksen tukemiseen
Khall 01.06.2026 § 136
102/14.07.00/2026
Selostus asiasta
Kyrön Seudun kyläyhdistys r.y. on jättänyt kuntaan anomuksen yhdistyksen työntekijän palkkakulujen osittaisesta kattamisesta. Kyläyhdistys ylläpitää Kyrön maauimalaa, ja maauimalatoiminnan ylläpitäminen edellyttää myös palkatun työvoiman käyttöä.
Anomus koskee 17.9.-31.12.2026 välistä ajanjaksoa, jolloin yhdistys ei ole oikeutettu työvoimaviranomaisen myöntämään palkkatukeen. Palkkatukea kyläyhdistys on saanut kertomansa mukaan noin 1 200 euroa kuukaudessa, ja kyläyhdistys anoo kunnalta samansuuruista kuukausittaista avustusta. Yhteensä vuoden 2026 avustuksen suuruudeksi tulisi 4 160 euroa. Yhdistys anoo myös mahdollista korotusta myönnettävään avustukseen, mikäli tuotto kesäkaudelta jää ennakoitua pienemmäksi. Lisäksi kyläyhdistys anoo 1 467,29/kk suuruista avustusta vuodelle 2027.
Työllistämisen tehtäväalueelle on kuluvan vuoden talousarvioon varattuna 15 000 euron suuruinen määräraha kunnan muihin kuin lakisääteisiin työllistämistä edistäviin tukiin ja avustuksiin. Tuki tai avustus maksetaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella suoraan pöytyäläisen työttömän työnhakijan palkkaavalle yhteisölle. Kyläyhdistys on esittänyt selvityksen palkkaamansa henkilön soveltuvuudesta kunnan myöntämän avustuksen piiriin.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Kyrön Seudun kyläyhdistys r.y.:lle työllistämisavustusta 60 % toteutuneista työntekijän palkkakuluista (bruttopalkka sivukuluineen), kuitenkin enintään 1 200 euroa kuukaudessa, ajalla 17.9.-31.12.2026 anomuksen mukaisesti. Maksatus tapahtuu kuukausittain jälkikäteen toteutuneisiin palkkakuluihin perustuen.
Vuoden 2027 osalta määrärahavarauksesta päätetään talousarvion käsittelyn yhteydessä.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |