Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisöllisyyslautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 40


 

Perinnehuone kulkutautisairaalakiinteistöön

 

Yhtltk 26.05.2026 § 40  

48/00.04.01/2026 

 

Tiivistelmä

 Sotiemme 1939-1945 Pöytyän perinnetoimikunta ehdottaa Pöytyän perinnehuoneen perustamista Pöytyälle.

 

Selostus asiasta

Perinnehuone kertoo suomalaisesta sotahistoriasta pöytyäläisten sotilaiden näkökulmasta. Tilaan voidaan tallentaa lakkautettuja veteraaniyhdistyste materiaalian mm. valokuvia, muistoesiteitä ja tarinoita. Veteraaniyhdistykset ovat kyselleet perinnehuoneesta.

Sotiemme 1939-1945 Pöytyän perinnetoimikunta kävi tutustumassa keskiviikkona 20.5.2026 ennen kokoustaan Riihikosken terveyskeskuksen pihalla olevaan ns. epilän rakennukseen, jossa on ns. kulkutautisairaalamuseo. Varha on ilmoittanut, ettei se enää käytä tilaa. Rakennuksen toisessa päässä on tyhjänä kaksi pientä huonetta, jotka sopisivat erittäin hyvin perinnehuoneeksi.Perinnetoimikunta on luvannut tehdä talkootyötä tilan kunnostamiseksi.

 

Valmistelija kulttuurisihteeri

 

Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunta pyytää kunnanhallituksesta lupaa valmistella kiinteistöä perinnehuoneeksi. Näin kyseiseen kiinteistöön saataisiin kaksi pientä näyttelyä.

 

Päätös Yhteisöllisyyslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle, että ns. epilän kiinteistöstä (toisessa päässä kulkutautisairaala) annetaan Sotien 1939-1945 Pöytyän perinnetoimikunnalle perinnehuonetta varten ja sille esitetään 1 000 euron määrärahaa tilan kuntoonsaattamiseksi.