Dynasty tietopalvelu
Pöytyän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 230


Kokousasian teksti

 

Kunnanvaltuuston 2.11.2026 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

Khall 9.11.2026    

97/00.02.00/2022 

 

Selostus asiasta

Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Jos kunnan-hallitus lain 96 §:n mukaan katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt vir-heellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, sen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltä-väksi. Valtuuston 2.11.2026  pidetyssä kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat:

 

        Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

        Pöytäkirjantarkastajien valinta

        Luottamustehtävien päättyminen ja täydennysvaali

        Luottamustoimen päättyminen vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi ja täydennysvaali

        Hyvinvointilautakunnan vaali toimikaudelle 2027-2029

        Kuntakehityslautakunnan vaali toimikaudelle 2027-2029

        Sidonnaisuusilmoitukset

        Muutos vuoden 2026 talousarvion mukaisiin suunnitelmapoistoihin

        Vuoden 2027 veroprosentit

        Kunnanhallituksen lausunto valtuustolle tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksen johdosta

        Turun työllisyysaluetta koskevan yhteistyösopimuksen päivittäminen

        Sopimus kuntalain 54 §:n mukaisesta viranomaistehtävän hoidosta

        Muut asiat

 

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 2.11.2026 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ole muuten lainvastaisia ja päättää panna valtuuston päätökset täytäntöön. Matti Rajalan aloite valtuustoaloitteiden käsittelyn tiedottamiseksi aloitteen tekijälle tai tekijöille suoraan lähetetään keskushallinnolle valmisteltavaksi.

 

Päätös