Dynasty tietopalvelu
Pöytyän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 12.11.2026/Asianro 108


Kokousasian teksti

 

Riihikosken urheilukentän perusparantaminen

 

Teknltk 12.11.2026    

214/10.03.01.01/2022 

 

Tiivistelmä

Riihikosken urheilukentän ja Kisariihen alueen perusparannushankkeen tilannekatsaus sekä urheilukentän perusparantamisen käynnistäminen

 

Selostus asiasta

Pöytyän kunnan voimassa olevan liikuntapaikkasuunnitelman ja talousarvion mukaisesti Riihikosken yhtenäiskoulun ja Kisariihen urheilualueen perusparannus on edennyt toteutusvaihetta edeltävään tarkempaan suunnitteluvaiheeseen. Alueen laajempi yleissuunnitelma valmistui loppuvuodesta 2025 ja toteutuksen kustannusarvioit vuonna 2026. Yleissuunnittelun yhteydessä kunta osallisti aktiivisesti kuntalaisia, alueen koululaisia sekä kenttää käyttäviä urheiluseuroja kyselyillä ja työpajoilla, joissa kartoitettiin alueen tulevia tarpeita.

Nykyinen urheilukenttä on pikaisen saneerauksen tarpeessa ja kustannusarviossa vaihtoehdossa 2 esitetään juoksuradan sekä heitto ja hyppypaikkojen saneerausta jolla voidaan parantaa huomattavasti urheilukentän nykyistä tilannetta.

Tekninen toimi on pyytänyt tarjouksen kohteen hanke- ja yksityiskohtasuunnittelusta Sitowise Oy:ltä.

Tehtävä sisältää nykyisen yleisurheilukentän olosuhteiden parantamisen ja

saneeraamisen suunnittelun ja tarpeellisten toimenpiteiden esittämisen.

Lähtökohtaisesti esitetään parantamistoimenpiteet ja niiden laajuudet seuraavasti:

- juoksuradan tiilimurskan (tai vast.) lisääminen, tasoittaminen ja tiivistäminen

- juoksuradan rajaaminen alumiinilistoilla (tai vast.)

- pituushyppypaikan uusiminen

- kuulantyöntöpaikan parantaminen

- korkeus- ja seiväshyppypaikan pinnoitteen uusiminen, joustopinnoite

- keihäänheittopaikan pinnoitteen uusiminen, joustopinnoite

- kenttäalueen ympärillä olevan aidan uusiminen

 

Tehtävässä laaditaan seuraavat suunnitelmat ja asiakirjat:

- asemapiirustus

- työkohtainen työselostus

- määräluettelo ja kustannusarvio

- urakka-asiakirjat

o urakkaohjelma

o turvallisuusasiakirja

o yksikköhintaluettelo

o tarjouskirje

 

 

Sitowisen jättämä kokonaistarjous suunnittelutyöstä on 9930 euroa / alv 0 %. Sitowisellä on vahva kokemus vastaavien liikuntapaikkojen ja urheilukenttien perusparannusten suunnittelusta, ja yritys tuntee alueen lähtökohdat jo aiemman esiselvitysvaiheen kautta. Suunnittelutyö on tarkoituksena käynnistää välittömästi, jotta hankkeen tekniset asiakirjat ovat valmiina keväällä 2027 jotta hanke voidaan toteuttaa kesällä 2027.

 

Oheismateriaalina Riihikosken urheilukentän alueen yleissuunnitelma sekä urheilukentän perusparannuksen suunnittelun tarjous.

 

Valmistelija tekninen johtaja

 

Päätösehdotus 

Tekninen lautakunta päättää hankkia Riihikosken urheilukentän perusparannuksen suunnittelun Sitowise Oy:ltä annetun tarjouksen mukaisesti 9930 eur alv 0%. Kustannukset katetaan vuoden 2027 investointiosaan varatusta määrärahasta.

 

Päätös