RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Muistio 10.09.2026/Asianro 33
Muut asiat
Vanvamne 10.09.2026 § 33
Aloite kunnan sisäisestä asiontiliikenteestä – Pöytyän kunnan sisäinen asiointiliikenne takaisin jätetään 14.9.2026 kunnanvaltuuston kokouksessa.
Vanhus- ja vammaisneuvoston aloitteen lukee kokouksessa Marja-Liisa Virtanen.
********
Turun Veteraaniperinneorkesterin – Maakuntakonserttien kiertue 2025-2026 sunnuntaina 20. syyskuuta kello 13.00 Kisariihessä.
Turun Veteraaniperinneorkesteri ry vaalii sotiemme veteraanien perinteeseen liittyvää musiikkia. Sota-ajan musiikin lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös uudempaa, 1950-1980-luvuilla suosituksi noussutta musiikkia. Orkesterin esittämän musiikin tyylilajit ulottuvat kevyestä klassiseen. Orkesterissa on 25 vapaaehtoistyönä toimivaa soittajaa, useimmilla vuosien kokemus orkesteritoiminnasta.
Konserttiin järjestetään testamenttivaroin ikäihmisille kuljetuksia eri puolilta kuntaa.
********
Seurakunnassa vanhustenviikolla
4.10. klo 10 Mikkelinpäivän perhemessu Karinaisten kirkossa (Karinaisten Eläkeliitto, partiolaiset)
4.10. klo 10 Vanhustenviikon kirkkopyhä Pöytyän kirkossa
11.10. Kirkkopyhä, Yläneen kirkko, Eläkeliitto ja partiolaiset
22.10. klo 10-14.30 Ikääntyvien Ruskapäivä seurakuntatalolla
Päätös Merkittiin tiedoksi.