Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2023 klo 18:00 - 19:03 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
7   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
8   Pöytäkirjantarkastajien valinta
9   Uusien varavaltuutettujen nimeäminen kunnanvaltuustoon
10 Valtuustoaloitteet vuonna 2022
11   Valtion erityisavustus esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024
12   Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024
13 Kuntalaisaloite Yläneen entisen kunnantalon säilyttämiseksi kuntalaisten käytössä
14 Nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2022
15 Yökkömäentien asemakaavan muutos ja laajennus
16 Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja lukion rakentamisen taloudellinen loppuselvitys
17 Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
18   Muut asiat

Osallistuja Tehtävä
Rantala Ilkka Kvalt puheenjohtaja
Ojala Lauri Kvalt 1. vpj
Wärri Pentti Kvalt 2. vpj
Pihtilä Juha Kvalt 3. vpj
Anttila Soile Jäsen
Arvola Ulla-Riitta Jäsen
Broux Outi Jäsen
Hellstén Ari Jäsen
Hutko Sinikka Jäsen
Jaakola-Siimes Hanna Jäsen
Kahari Pasi Jäsen
Kajander-Aalto Minna Jäsen
Keskitalo Antti Jäsen
Kinisjärvi Karri Jäsen
Lahti Vilja Jäsen
Lehtonen Tommi Jäsen
Lehtovuori Timo Jäsen
Lindgren Hilkka Jäsen
Loponen Marika Jäsen
Mattila Sanna Jäsen
Niittymaa Veikko Jäsen
Parkkila Satu Jäsen
Pasanen Petri Jäsen
Pitkänen Sanna Jäsen
Raiko Marianne Jäsen
Rajala Matti Jäsen
Rantala Joonas Jäsen
Saarijoki Terhi Jäsen
Tammelin Jouni Jäsen
Toivonen Aarno Jäsen
Tuuppa Esko Jäsen
Vainikkala Janne Jäsen
Virtanen Marja-Liisa Jäsen
Kaurila Matti 3. KOK. varajäsen
Simola Lea 1. PER. varajäsen
Jytilä Timo Vanhus- ja vammaisneuvoston edustaja
Peltola Sanni Nuorisovaltuuston edustaja
Joki Mika Kunnanjohtaja
Hannu Olli-Pekka Aluearkkitehti
Mäkelä Marianne Sivistysjohtaja
Rantanen Tarmo Tekninen johtaja
Pekkola Paula Talouspäällikkö
Heinonen Jussi Pöytäkirjanpitäjä

Nähtävilläolo
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, julkaistaan yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.poytya.fi
Alkaen 28.04.2023