Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023 klo 16:42 - 19:06 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
71   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
72   Pöytäkirjantarkastajien valinta
73   Saapuneet päätökset ja kirjelmät
74 Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
75   Kunnanhallituksen edustajien terveiset lautakunnista
76   Elisenvaaran, Riihikosken ja Yläneen yhtenäiskoulujen rehtorin virkojen tehtävät, kelpoisuusvaatimukset ja tehtäväkohtaiset palkat 1.8.2023 alkaen
77   Yläneen yhtenäiskoulun apulaisjohtajana toimivan perusopetuksen lehtorin viran opetusvelvollisuuteen luettavien tuntien määrä 1.8.2023 alkaen
78   Valtionavustus / Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa 2023
79   Valtion erityisavustus esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024
80   Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024
81   Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen (vakanssinumero 398) muuttaminen varhaiskasvatuksen sosionomin toimeksi
82   Hakemus perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden luovuttamisesta kunnalle
83   Liittyminen seudulliseen henkilöstön osaamisen kehittämisen hankintaan
84   Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämisen valtionavustus
85   ICT-palveluiden tuottaminen hyvinvointialueelle ja kustannusten korvaaminen valtionavustuksesta
86   Suunnattu maksuton osakeanti Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiösopimuksen 23.12.2022 mukaisen osakkaiden osakeomistuksen tarkastuksen toteuttamiseksi
87 Lounais-Suomen jätehuolto-ohjelman hyväksyminen
88   Lausunnon antaminen polttokelpoisen jätteen jätteenkuljetusjärjestelmästä
89   Koulunuorisotyöntekijä
90 Kuntalaisaloite Yläneen entisen kunnantalon säilyttämiseksi kuntalaisten käytössä
91   Kyrön terveysaseman liittäminen kaukolämpöön
92   Ostotarjous Kyrön Rajamäentien vuokrarivitaloista
93   Muut asiat

Osallistuja Tehtävä
Lindgren Hilkka Puheenjohtaja
Tuuppa Esko 1. vpj.
Harala Farid 2. vpj.
Hellstén Ari Jäsen
Loponen Marika Jäsen
Kajander-Aalto Minna Jäsen
Pitkänen Sanna Jäsen
Rantala Joonas Jäsen
Keskitalo Antti Varajäsen
Rantala Ilkka Kvalt puheenjohtaja
Wärri Pentti Kvalt 2. vpj
Pihtilä Juha Kvalt 3. vpj
Joki Mika Kunnanjohtaja
Marianne Mäkelä Asiantuntija
Heinonen Jussi Pöytäkirjanpitäjä

Nähtävilläolo
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, julkaistaan yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.poytya.fi 24.4.2023.