RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 203
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäsenten nimeäminen hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin
Khall 05.09.2022 § 203
26/00.04.01/2022
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle nimetään nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja monikulttuurisuusneuvosto. Vaikuttamistoimielimet ovat yksi tapa hyvinvointialueen asukkaille osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen toimintaan. Hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimillä on mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön, vammaisten henkilöiden, maahanmuuttajien tai vieraskielisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.
Vaikuttamistoimielinten asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää hyvinvointialueen aluehallitus. Laki hyvinvointialueesta (32 §) ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuuston hyväksymä (2.3.2022) hallintosääntö määräävät vaikuttamistoimielinten jäsenten nimeämisiin liittyvistä asioista. Nimeäminen pyydetään kunnassanne tekemään seuraavasti:
. kuntanne nuorisovaltuusto tai vastaava toimielin valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon
. kuntanne vanhusneuvosto tai vastaava toimielin valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvostoon
. kuntanne vammaisneuvosto tai vastaava toimielin valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vammaisneuvostoon
. kuntanne valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen monikulttuurisuusneuvostoon
Aluehallitus valitsee vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat.
Pöytyän nuorisovaltuusto nimesi kokouksessaan 22.8.2022
hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon jäseneksi Karoliina Ollin ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Mikael Vaittisen.
Vanhus- ja vammaisneuvostolla on kokous 1.9.2022. Vanhus- ja vammaisneuvosto valitsi kunnan edustajiksi vammaisneuvostoon Timo Jytilän ja varalle Sinikka Hutkon sekä vanhusneuvostoon Tapani Kaukovallan ja varalle Marja-Liisa Virtasen.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi nuorisovaltuuston ja vanhus- ja vammaisneuvoston valintapäätökset sekä valitsee jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen monikulttuurisuusneuvostoon.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen ja valitsi monikulttuurisuusneuvostoon jäseneksi Marianne Raikon ja varajäseneksi Janne Vainikkalan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |