RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 226
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtion erityisavustus lukiokoulutuksen järjestäjille koronavirusepidemian johdosta tarvittaviin tukitoimiin
Sivltk 14.09.2022 § 111
Opetushallitus on julistanut haettavaksi valtion erityisavustuksen lukiokoulutuksen järjestäjille pitkittyneen koronavirustilanteen johdosta tarvittaviin tukitoimiin. Myönnettävä avustus on yhteensä 17 000 000 €, ja sitä voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille tai yksityisille koulutuksen järjestäjille, joilla on lupa lukiokoulutuksen järjestämiseen. Avustukset myönnetään valtion vuoden 2022 toiseen lisätalousarvioon sisältyvästä momentin 29.20.35 lisämäärärahasta.
Haettavana olevalla valtion erityisavustuksella tuetaan hakutiedotteen mukaan lukiokoulutuksen järjestäjiä pitkittyneen koronavirustilanteen johdosta tarvittavissa tukitoimissa opiskelijoiden osaamisvajeiden paikkaamiseksi ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Avustus on tarkoitettu opetukseen, ohjaukseen, hyvinvointiin ja tukitoimiin liittyvien lisäresurssitarpeiden rahoittamiseen. Tavoitteena on parantaa lukio-opiskelijoiden edellytyksiä jatkaa opintojaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisessa opetuksessa sekä tukea heitä ylioppilastutkintoon valmistautumisessa ja jatko-opintoihin siirtymisessä.
Haun avustuskohteita ovat:
- | oppimisen tukeminen ja oppimisvajeen paikkaaminen |
- | hyvinvoinnin vahvistaminen |
Avustusta voidaan käyttää avustuksen saajan opetuksen, ohjauksen ja tuen lisätarpeeseen liittyvien henkilöstökustannusten rahoittamiseen, ei kuitenkaan sosiaali- ja terveydenhuollon tai opiskelijahuollon henkilökunnan palkkakustannuksiin tai ostopalveluihin. Valtionavustusta ei myöskään voida käyttää organisaation muun perus- tai kehittämistoiminnan rahoittamiseen eikä toimintaan, johon on saatu muuta valtionavustusta. Avustusta ei edelleen voi käyttää opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen, avustettavan toiminnan koordinointi- tai kehittämistyöhön, tapahtuma-, retki-, matka- ja majoituskuluihin, laite-, väline- ja materiaalihankintoihin, oppimateriaalihankintoihin, rakentamiskustannuksiin tai kalustehankintoihin. Haettavana olevalla lisärahoituksella voidaan jatkaa ja laajentaa aikaisemmin myönnetyillä korona-avustuksilla käynnistettyjä tukitoimia.
Myönnettävän avustuksen laskennallisena jakokriteerinä on hyväksyttyjen hakijoiden lukion oppimäärää suorittavien opiskelijoiden kokonaismäärän 20.1.2022 tai 20.9.2022 perusteella laskettava keskimääräinen opiskelijahinta, erikseen nuorten ja aikuisten oppimäärää suorittaville. Opiskelijahintaa porrastetaan hakutiedotteessa kuvatun mukaisesti. Hakija voi ilmoittaa hakulomakkeella opiskelijamäärän joko 20.1.2022 tai 20.9.2022 tilanteen mukaisena. Mikäli koulutuksen järjestäjä lomauttaa lukiokoulutuksen opetushenkilökuntaa, tulee avustus palauttaa Opetushallitukselle siltä osin, kun lomautuksen vaikutukset kohdistuvat valtion erityisavustuksena haettuihin toimintoihin. Lomautusta koskeva avustusosuus tulee palauttaa Opetushallitukselle viimeistään loppuselvityksen yhteydessä.
Valtion erityisavustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy 31.7.2024. Avustusta myönnetään enintään 95 % kokonaismenoista, joten koulutuksen järjestäjän omarahoitusosuus on vähintään 5 %. Hankkeen toteuttamiseen on suunniteltu varattavan määrärahat sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvio- ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelmaesitykseen vuosille 2023 ja 2024. Meno- ja tulomäärärahat tulevat varattaviksi talousarvioon ja -suunnitelmaan kokonaisuudessaan.
Opetushallituksen haettavaksi julistaman valtion erityisavustuksen hakuaika on 29.8.-7.10.2022 klo 16.15. Päätökset tehdään, kun kaikki hakemukset on käsitelty, kuitenkin viimeistään 30.11.2022. Hakutiedote on kokonaisuudessaan oheismateriaalina.
Pöytyän kunnassa lukiokoulutuksen järjestäjille suunnattua valtion erityisavustusta koronaepidemian johdosta tarvittaviin tukitoimiin on sivistysjohtajan ja Elisenvaaran lukion edustajien yhteistyössä suunniteltu haettavan erityisopetuksen ja tukiopetuksen lisäämiseen sekä opetusryhmien ja ryhmänohjausryhmien jakamiseen hakemuksen valmistelun edetessä tarkentuvan mukaisesti. Haettavalla avustuksella suunnitellaan jatkettavan koronaepidemian vaikutusten tasoittamiseen aiemmin myönnetyllä valtionavustuksella käynnistettyjä tukitoimia.
Valmistelija sivistysjohtaja ja Elisenvaaran lukion rehtori
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle
1. lukiokoulutuksen järjestäjille suunnatun valtion erityisavustuksen hakemista koronaepidemian johdosta tarvittaviin tukitoimiin selostusosassa kuvatun ja hakemuksen valmistelun edetessä perustelluksi arvioitavan mukaisesti. Hakemus valmistellaan ja lähetetään viranhaltijatyönä;
2. sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioon varattavan määrärahat hankkeen toteuttamiseen. Tulo- ja menomäärärahatarve arvioidaan talousarviovalmistelussa alustavana tarkentaen arviota, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu, ja hankkeen toteutusaikataulu ja määrärahatarve ovat täsmentyneet. Määrärahat huomioidaan edelleen sivistyslautakunnan vuosien 2023-2024 taloussuunnitelman valmistelussa.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Khall 26.09.2022 § 226
116/02.05.01.01/2022
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunta hakee lukiokoulutuksen järjestäjille suunnattua valtion erityisavustusta koronaepidemian johdosta tarvittaviin tukitoimiin. Hakemus valmistellaan virkatyönä ottaen huomioon sivistyslautakunnan 14.09.2022 § 111 päätöksen selostusosassa todetut seikat.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |