RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 250
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Talousraportti 1.1.-30.9.2022 |
Talouden raportointi ajalla 1.1.-30.9.2022
Khall 07.11.2022 § 250
23/02.02.00/2022
Talouden raportointiaikataulu vuodelle 2022 on hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 17.1.2022 §13. Raportoinnissa noudatetaan kuntien ja kuntayhtymien Valtiokonttoriin tapahtuvan talousraportoinnin asetuksella säädettyä neljännesvuosittaisen raportoinnin aikataulua.
Tammi-maaliskuun raportti (Q1) käsiteltiin kunnanhallituksessa 16.5.2022,tammi-kesäkuun raportti (Q2) käsiteltiin kunnanhallituksessa 15.8.2022 ja tammi-syyskuun raportti (Q3) käsitellään kunnanhallituksessa 7.11.2022. Tilinpäätöksen käsittelyaikataulu vahvistetaan erikseen.
Vertailtaessa lukuja edelliseen vuoteen on huomioitava, että vuoden 2022 luvut eivät enää sisällä lomituspalveluja.
Vuoden 2022 talousarvio toteutuu talousarviossa oletettua hieman paremmin. Ennusteessa on arvioitu iflaation vaikutusta hintoihin, korkojen nousua ja palkkaratkaisun lisäystä henkilötömenoihin. Toteuman perusteella ei ole suuria määrärahan lisäystarpeita, mutta toisaalta tuloarviot eivät osittain toteudu talousarvion mukaisesti. Kuntaliiton verotuloennusteen mukaan verotuloja kertyy talousarviossa arvioitua enemmän (TA 2022: 30 885 000 e ja syyskuun ennuste 32 174 000 e). Kuluvan vuoden tulos jäänee positiiviseksi, talousarviossa tulos arvioitiin - 228 233 euroksi. Investointimenojen toteuma on 57 %.
Kunnan konserniyhteisöiltä ei ole pyydetty tammi-syyskuun osavuosiraportteja.
Valmistelija Talouspäällikkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousraportin 1.1.-30.9.2022 tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |